Värimallin jätkä

Noniiin pysytääs sitte aisoissa vaihteeks. Hiihtäjä on juossu noinkin huonon tuloksen coopperin testissä ku 3200m joskus kauan kauan sitte hämärässä menneisyydessä vuonna 2004 tai 5. Kesän tarkka lukemahan oli 3300m ja puolustuspuheena tähän sysi paskaan metri määrään sanottakoon että juoksin kyseisen kakstoistaminuuttisen yyterin sannoilla murtuneen oikean jalan nimettömän varpaan kanssa. Rekordihan mulla kuupperissa on erittäinkin vertailukelpoinen 3650m, joka on kuitenki juostu radalla ja yksin, toisinku sun 3610 joka vedettiin alamäkeen, asfaltilla ja letkassa. Eikä tästä nyt montaa päivää ole ku suunnistaja uhos (ilman sen kummempia perusteluja) että coopperi on paska testi.. Ei mulla muuta itkun aihetta tästä aiheesta.

Kävin tänään hiihtämässä. 20km. huomenna 40. lauantaina hiihdin kilpaa. täyttä paskaa. seinä tuli vastaan. voitin. vain voittajat muistetaan. sijoitus ratkasee.

Ja sitte loppuu se paskan jauhanta ja itte asiaan eli juoksemiseen. Submaksimaalinen nopeus on se millä 2min alittuu. Viime yön pikkutunneilla kollasin tiedon netistä. Kirjottajan pb kuulemma 1.54. Luotettava lähde. Ymmärsin asian näin: submaksimaalinen nopeus on 90-98% maksiminopeudesta. Ja tätä vauhtia pitäis pystyä juoksemaan rennosti. Rentoa lihasta ei hapota. Siinä kaikki mitä sain irti eli EN YHTÄÄN MITÄÄN.

Otin äsken erittäin ison askeleen lähemmäs mailerin askelta. Piikkarit menin ja tilasin. Edes suunnistajan mielipidettä tossuihin en kysynyt. Myös nylkkysortsit on tulossa kohti mun jalkoja. Siis semmoset helvetin lyhyet ja häröt sortsit, voisin jopa sanoo että rumat. 80-lukua. Mutta ehdottomat jos aikoo saada suunnistajan kunnioituksen tähän touhuun. Mitään muuta niillä sitten ei saakkaan.
Tätä ei moni tiedä mutta mulla on pikkupoikana ollu juoksupiikkarit. Ostettiin ne isäpapan kanssa urheiluliikkeen konkurssipesän huutokaupasta. Maksovat 20 markkaa. Juoksin niillä tasan yhdet hippokisat, jonka jälkeen heitin ne kaappiin, siks koska isommat pojat kiusas ku Niken merkki tossun kyljessä oli vaaleenpunanen, kuulemma tyttöjen kengät. Vieläkin nolottaa. Tästä oppineena otin varman päälle ja ostin tällä kertaa poikien väriset piikkarit. Voi olla että noiden ilkeiden poikien takia Suomi menetti lahjakkaimman kestävyysjuoksijan moniin vuosikymmeniin. Tai sitten ei.

Omega ratkasee!

Asiathan on niin että, meikäläisen elämää on viimeset puoltoistavuotta hallinnu kilometrit. Ja kilometrit on nimenomaan se, mikä ratkasee sen, mitä Omega ratkasee. Miettikääpä sitä.. Näitä ratkasevia kilometrejä kerätään juoksemalla, ei suksilla taikka fillarilla, taikka mitenkään muutenkaan. Aina kun voi juosta, niin juostaan, ja aina juostaan sielä missä on parasta juosta, olosuhteisiin nähten. Tosin itsehän olen joutunut viime huhtikuusta lähtien keräämään kilometrini suurimmaksi osaksi muuten kuin juosten, johtuen heikosta kropasta ja valtion tarjoamasta vakituisesta 9kk työpaikasta. Välillä on kerätty kilometrejä jopa ryömien ja kontaten, välillä syöksyen ja hiippaillen. Selväähän se on että ei sellasilla kilometreillä juoksu kulje, ei kulje vittu minneen.

Itsehän sorruin tuohon tuntien keräilyyn nuorempana, sillon ei merkannu mikään muu mitään. 60 tuntia piti saada kuukaudessa kasaan. Vittu mitä touhua, aina kipeenä ja kunto nousi aivan liian hitaasti, ja mikä pahinta: en kulkenu minneen! Lisäksi harjoittelu oli aivan liian monipuolista, vähän niinkun hiihtäjällä. Nelisen vuotta sitä touhua jatku, minä olin hidas ja tuntu että pelkkä peruskestävyys parani siitä monipuolisuuden helvetistä. Sittenhän me päätettiin valmentajan kanssa että ruvetaan keräämään kilometrejä tuntien sijaan. Otettiin Vireenin, Väätäisen ja Sinkkosen opit käyttöön. Ja laadittiin ohjelmat niinku kultasella 70-luvulla. Tosin aikapaljolti kevennettyinä ja pelkistettyinä, sillä tässä iässä harjottelun tulisi olla vielä jossain määrin rakentavaa ja pohjaa "valavaa". Viikon vakio reeneiks laitettiin 10km tv kova, pitkä palauttava ja pitkä välimellani. Viikon toinen ja mahdollisesti kolmas kovaharjoitus oli enemmän lajinomaisia, yleensä korttelisuunnistus tai intervallereita. Joskus pidempi vk lompotus tiestöllä. Näiden pääharjotusten ympärille rakennettiin viikon ohjelma, muut reenit oli sillisalaattia ja toisarvoisia. Ohjelmasta karsittiin kaikki turha; loikat, pelit, punttireenit, hiihto, mäkiharjotukset. Ja kyllähän se tossu rupesi sitten viimekeväänä jo vähän pyytämäänkin. Testijuoksuissa paukku ennätykset reilusti ja metsässä alistin, olin fysiikallaltani jo kansallisen tason viestimies.
Sittenhän kausi tyssäs aika äkkiseltään Huhtikuussa kun jalka prakas, rupesin tekemään lenkkini fillarilla. Kesäkuun lopussa alottelin varovasti juoksemista uudelleen ja kahden viikon harjoittelulla juoksin intin alokas cooperissa 3610m. Hiihtäjä tais päästä samassa ajassa himpun yli 3200m.
Vaikea on mennä sanomaan kummalla on enemmän hommia tehtävänä seuraavan neljän vuoden aikan. Kinkkinen tästä meidän projektista tulee, kun kummankaan päälajina ei juoksu ole. Eikä tässä kumpikaan ole juoksijaksi rupeamassakaan, kai? Suunnistuksessahan ei juoksuvauhti ratkase, vaan se, että kuka etenee mettässä rastiltarastille nopeiten. Ja hiihdossa tuntuu nykypäivänä ratkasevan se, että kuka harjottelee monipuolisimmin.

Nylykky

Anustetaa sitte! Mikään juoksijahan mä en oo, mutta koska hiihtäjät harjottelee liian monipuolisesti (jonku suunnistajan suusta kuultua) sitäkin hienoa lajia on harjootettu jonkun verran. Tällähetkellä omistan neljät lenkkarit (mm. Icebugit, maailman parhaat nastarit, joita suunnistaja ei pidä edes juoksukenkinä) viimeisimmät tossut on hankittu vajaa vuos sitte. Siitä voi päätellä kuinka paljon tulee juostua! Hankitalistalla juoksukenkiä, juoksukenkiä, piikkareita, piikkareita, nylkkysortseja ja nylkkysortseja.

Muttajoo nopeus on kohdillaan, todisteena voidaan pitää voittamattomuutta lukuisilla tolpanväli ruskoilla viimeisen kahden vuoden ajalta. Ratakierros tosiaan taittu alle minuuttiin viime kesänä, jopa pariin otteeseen, tosin ajanotto suoritettiin sykemittarilla omasta ranteesta ja lenkkitossut jalassa ja hiihtorikoissa ja kovassa tuulessa ja ykkösradalla ja ilman telineitä ja yksin juostuna ja TARTANILLA! Sinä päivänä ku alitan maagisen 2min kasisatasella, sitä ei todellakaan tehdä muulla alustalla ku mondolla! Tartanilla ei yksikertasesti kerkiä. Ja niin joo! Oonhan mä radalla kilpaaki juossu. P15 sarjassa tais olla joku kymenlaakson pm-viesti 4x100m, oltii viimisiä..

Heitätään tähän nyt vielä nuita harjotustunteja viimevuosilta koska tunnithan ratkasee! Tänä vuonna tulee ehkä hikiset 300h jostain kumman syystä... viime vuonna 650-700h ja toissa vuonna n. 650h. Että näin.

P.S. Ihailen suuresti: Topi T:n maailmanluokan rasva-aineenvaihduntaa, Mbulaeni Mulaudzin askelta ja Yuri Borzakovskin kiriä!

Anustusta.

Lähtötasothan on täysi arvoitus kummallekkin, tällä hetkellä. Ja on se hiukan turhaa taakseppäinkään tässä elämäntilanteessa katsoa mutta lyödään nyt pari faktaa pöytää. Suunnistaja on lonninut 5000m pb.n 9.1.2010 aikaan 17:26 ja osia. Maantie 10km on lirvahtanut joskus viime keväänä puolikovaa juostuna 38min pintaan, ja tonni on liikahtanut kerran 6x1000m veto reeniissä viimeisenä niittinä tasan 3:00. Kerran elämässäni olen radalla kilpaa juossut, se oli herran vuonna 2005 ja matkana 800m, loppuaika timanttinen 2:24:90. Ratakierros on joskus mennyt rennosti 63s. piikkareilla.
Että sillain, 1:54min on siis ennätyksestä nipistettävä. Tämän hetkisestä kunnosta ehkäpä semmonen rontti kolme minuuttia..

Hiihtäjä voi kommentoida omaa tasoaan henkilökohtasesti tarkemmin. Mutta huhut kertoo kuitenkin kiveäkin kovemmasta 59.7s ratakierros pb:stä. Tästähän voi päätellä sen että, hiihtäjän nopeus on kohdillaan ja 2min alitus on ehkäpä jopa realistinen tavoite.

Sata vuotta

Vuonna 1911 Hannes Kolehmainen juoksi 5000m ensimmäisenä suomalaisena alle 15.30. Samana vuonna Lauri Pihkala alitti kaksi minuuttia kahdella ratakierroksella -niin ikään ensimmäisenä suomessa.

Samoja rajoja lähtee tavoittelemaan suunnistaja ja hiihtäjä, sata vuotta myöhemmin. Olympiadin verran reenataan ja VIIMEISTÄÄN neljän vuoden päästä nuo ajat ovat paperia.

Юрий Михайлович Борзаковский

Lässynlässyn

201 päivää sitten toisilleen täysin tuntemattomat miehet; hiihtäjä Haminasta ja suunnistaja Kangasalta astuivat portista sisään. Nämä kaksi urheilijaa tulisivat viettämään elämästään seuraavat 270 päivää noiden porttien sisäpuolella, ja heistä tulisi erittäin hyvät ystävät. Jep.