Omega ratkasee!

Asiathan on niin että, meikäläisen elämää on viimeset puoltoistavuotta hallinnu kilometrit. Ja kilometrit on nimenomaan se, mikä ratkasee sen, mitä Omega ratkasee. Miettikääpä sitä.. Näitä ratkasevia kilometrejä kerätään juoksemalla, ei suksilla taikka fillarilla, taikka mitenkään muutenkaan. Aina kun voi juosta, niin juostaan, ja aina juostaan sielä missä on parasta juosta, olosuhteisiin nähten. Tosin itsehän olen joutunut viime huhtikuusta lähtien keräämään kilometrini suurimmaksi osaksi muuten kuin juosten, johtuen heikosta kropasta ja valtion tarjoamasta vakituisesta 9kk työpaikasta. Välillä on kerätty kilometrejä jopa ryömien ja kontaten, välillä syöksyen ja hiippaillen. Selväähän se on että ei sellasilla kilometreillä juoksu kulje, ei kulje vittu minneen.

Itsehän sorruin tuohon tuntien keräilyyn nuorempana, sillon ei merkannu mikään muu mitään. 60 tuntia piti saada kuukaudessa kasaan. Vittu mitä touhua, aina kipeenä ja kunto nousi aivan liian hitaasti, ja mikä pahinta: en kulkenu minneen! Lisäksi harjoittelu oli aivan liian monipuolista, vähän niinkun hiihtäjällä. Nelisen vuotta sitä touhua jatku, minä olin hidas ja tuntu että pelkkä peruskestävyys parani siitä monipuolisuuden helvetistä. Sittenhän me päätettiin valmentajan kanssa että ruvetaan keräämään kilometrejä tuntien sijaan. Otettiin Vireenin, Väätäisen ja Sinkkosen opit käyttöön. Ja laadittiin ohjelmat niinku kultasella 70-luvulla. Tosin aikapaljolti kevennettyinä ja pelkistettyinä, sillä tässä iässä harjottelun tulisi olla vielä jossain määrin rakentavaa ja pohjaa "valavaa". Viikon vakio reeneiks laitettiin 10km tv kova, pitkä palauttava ja pitkä välimellani. Viikon toinen ja mahdollisesti kolmas kovaharjoitus oli enemmän lajinomaisia, yleensä korttelisuunnistus tai intervallereita. Joskus pidempi vk lompotus tiestöllä. Näiden pääharjotusten ympärille rakennettiin viikon ohjelma, muut reenit oli sillisalaattia ja toisarvoisia. Ohjelmasta karsittiin kaikki turha; loikat, pelit, punttireenit, hiihto, mäkiharjotukset. Ja kyllähän se tossu rupesi sitten viimekeväänä jo vähän pyytämäänkin. Testijuoksuissa paukku ennätykset reilusti ja metsässä alistin, olin fysiikallaltani jo kansallisen tason viestimies.
Sittenhän kausi tyssäs aika äkkiseltään Huhtikuussa kun jalka prakas, rupesin tekemään lenkkini fillarilla. Kesäkuun lopussa alottelin varovasti juoksemista uudelleen ja kahden viikon harjoittelulla juoksin intin alokas cooperissa 3610m. Hiihtäjä tais päästä samassa ajassa himpun yli 3200m.
Vaikea on mennä sanomaan kummalla on enemmän hommia tehtävänä seuraavan neljän vuoden aikan. Kinkkinen tästä meidän projektista tulee, kun kummankaan päälajina ei juoksu ole. Eikä tässä kumpikaan ole juoksijaksi rupeamassakaan, kai? Suunnistuksessahan ei juoksuvauhti ratkase, vaan se, että kuka etenee mettässä rastiltarastille nopeiten. Ja hiihdossa tuntuu nykypäivänä ratkasevan se, että kuka harjottelee monipuolisimmin.