torstai 29. joulukuuta 2011

Ei ok

Eilen heräsin puhelimen pirinään, tai joka aamuhan mä siihen herään mutta nyt ei ollu kyseessä herätysominaisuus. Siellä joku ystävällinen herrasmies sano nähneensä kun virolainen audi valuu päin mun autoa. Juu. Eihän siinä mitään. Pelti kurtussa. Soitin polliisille ja sanoin näin käyneen. Ne sano hoitavansa homman. Äsken kävin kattomassa niin vieläkin autot yhdessä..

Aika heikolta näyttää tuo ulkoilma, ei paljoa kiinnostais tuonne pimeyteen ja vesisateen keskelle mennä juoksentelemaan. Tai ei oikeestaan yhtään. Talvilajeilla ei oo tulevaisuutta. Kuka tällasta ees jaksais? 10kk harjottelet 2kk pitusta kilpailukautta varten. Hiihdon maailmankuppi lopetetaan 15vuoden sisään, tilalle tulee FIRS CROSS COUNTRY ROLLERSKI WORLD CUP. Se onki hieno laji. Märät ja lämpimät talvet reenataan lähempänä päiväntasaajaa. Eikä tartte paljo suksirasvoihin rahoja tuhlata, sauvoja tosin menee muutama pari enempi poikki talvessa, tai siis kesässä. Kesälympialaisiinki saadaan taas semmonen laji missä suomalaisilla on mahollisuus pärjätä. Ainaki siihen asti ennenku tummattommit aprikasta sen oppii.

Talvitouri alko tänää. Jussi Eskolaa kuulee yle puheesta! Radiossa vielä parempi ku teeveessä!

Mäkäräinen/Bergman voitti Kerssenkirssenin legendaarisen kutsukilpailun. Hieno homma!

Onneksi maakuntaviesti on peruttu.

maanantai 26. joulukuuta 2011

ok

2h24min 25.7km. Tän päivän harjoite oli tuommonen pitemmän puoleinen juoksulenkki. Harjoitteen suoritin Kangasala-Tampere akselilla. Töykänässä ei pysty juokseen tiestöllä, kuraa ja peilijäätä alle, ei hyvä. Siispä ajelin ihan autolla tonne cityyn ja lähde lompottelemaan latupohjia ja pikkupolkuja. Heti 15min juoksun jälkeen näin Käpän, joka on kutsumanimensä saanut joskus 70 luvulla tapahtuneesta vessahässäkästä Haldenin seuramajalla. Se hässäkkä tapahtu kuulemma vieläpä kahdesti saman leirin aikana, ja kummallakin kertaa piti putkimies kutsua paikalla rassamaan anakonda jostain putken mutkasta liikkeellee. Siitä tuli nimi Kärme, joka myöhemmin muuttu Käpäks. 90min kohdilla törmäsin vielä hivenen verran maineikkaampaa kaveriin, nimittäin Mannerheimiin.
Heti kohta Carl Gustafin kohtaamisen jälkeen lähin lätkytteleen takasi autollepäin, kirrasin viimesellä viidellä kilometrillä vauhtia ja paikotellen se oli lähellä nelosta. Tuntu aivan mielettömän hyvältä.

Viimeviikolla kerty reeniä jonkun reilut 9 tuntia ja kilometrejä noin 75km. Useempi tunti tuli tehtyä lihaskuntoo. Aivan helketin nopeesti rupee kunto nouseen. Vedin tuossa juur nimeäni pois joiltain ens periootin kursseilta ja kollailin äkkilähtöjä. Aivan mieletön fiilis, mä alan taas harjottelemaan! Kauhea syyhy ois päästä tehoileen, mutta ei ole lihaksisto tällähetkellä vastaanottavassa tilassa. Loppuviikosta sitten, ja varmaan parit seuraavat viiikot mennäänkin vaan yhden tehon taktiikalla. Määrää laitetaan runsaasti, mutta nousujohteisesti ja lihaskuntoo tehdään kolmasti viikkoon. Kyä on jämpti niin.

torstai 22. joulukuuta 2011

ok

Jos toissapäivänä oli imukuppikeli niin eilen oli pääkallokeli. Aiva helveti livakkaa, sarvatkin tuntu jalkaan numeroo liikaisolta. On näemmä jalat laihtunu. 22km 140min todella hiljasta hokihölkkää. Jaloissa jäätävät rakot ja pakki totaalisen sekasin puolet matkasta. Hienoo.

Tänäin sain kuulla että vaihdevuodet on ohi, hormoonit on palautunu normaalileveleille ja ekg:ssa "normaali, urheilijalle sopiva löydös". Eli rupeaa nuo monttu hommat olemaan varmaan kohta takanapäin, eihän siinä mennykkään ku sen kuus kuukautta.

tiistai 20. joulukuuta 2011

ok

15km 80min
+ 45min punttien kolailua.

Joo ollaan hiihtäjän kanssa puhuttu ny 3 kuukautta että pitäs käydä salilla. Ei oo meinaan lihaskuntoon juur panostettu. No tänään käväsin sitten tuossa autotallissa kuuhoilemassa. Aivan helvetin painavilta tuntuvat nuo rauta kiekot ja muut pylpyrät, ainakin jumia on luvassa lähiaikoina. Huomenna on pitkänlenkin päivä +20km. No sen näkee sitten.

Töykänässä on tiet semmosessa kunnossa että huhhuh. Vitja 5cm liejua niin että mahtava alipaine imasee kengän tiehen kiinni ku imukuppi. Kyllä saatana täytyy ihmetellä, asiat olis edes joltisaankin hyvällä tolalla, mutta kun tua vitun joulukin on ovella. Vituttaa jesse touhut ja koko kulutusjuhla muutenkin.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Lunta suksien alla

Vihti ski&golf. Siellä käytiin pääkaupunkiseudun kovimman tasatyöntäjän kanssa tänä aamuna. Onhan se oltava kova tuuppaamaan jos hiihtää talven 16 kisasta 15 vapaan suksilla, ja niistä ainoastaan 2 oli skeitti kisoja? hä.? Vettä vihmo päin naamaa niin perkuleesti, sukat oli märkänä ja ruoho golfkentällä vihreetä. Latu oli silti yllättävän hyvä, olosuhteisiin nähten. Olosuhteisiin nähten olis silti pitäny ottaa vaan se bägi mukaan ja jättää sukset himaan. Sellasta puhettakin ladulla kuulu että "jo 10 starttia alla tänä talvena." AHA, mulla on kymmenen hiihtokertaa alla tänä talvena.. 1000km ku saa mittariin ni voi avata kisakalenterin. Niinhän ne jotkut viisaammat sanoo.

Mutta ei tässä hätää. Maakuntaviesti on peruttu.

torstai 15. joulukuuta 2011

frutti demari.

Viime sunnuntaina se oli kun lähdin kanssaeläjäni isää juoksemaan karkuun. EI saanut kiinni. EI ollut kuulemma kovin tahdikasta toimintaa, noin niinku sosiaaliselta kantilta. Mutta tuli varmaan paras reeni tehtyä viimeseen kahteen kuukauteen. 2 tuntia pk1-vk1. Lopussa vauhti lähellä nelosta ja olotila oli aivan julmetun hyvä. Jännä juttu.
Tälläviikolla ei ole juuri tossuja ulkoilutettu. 5 tenttiä 4 päivään on paljon, enkä osaa opiskella mitenkään järkevästi. Varsin stressaavaa on touhu, mutta vie vähän aikaa, opiskelee ne neljäpäivää intensiivisesti niin se piisaa. Ainakin itelle, kun ei motukka piisaa ni ei maha mitään.

Hiihtäjä kävi tossa äsken, tiskas astiat ja joi kaks mukillista kylmää glögiä, kahdesta eri mukista. Se jutteli semmosta että koira oli kussu tänään sen punttiin töissä. Koira ihmisiä nääs.
EI käyty lenkillä tänää, ei vesi sateessa juoksentelu napostele.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Jahas, sehän on minun nimi

No eipä tässä mitään, kiitos kysymästä. Lumenpuute on nakertanu pääkoppaa niin paljo että on joutunu viikonloppusin turvautumaa jäähallissa hiihtämiseen. Tai ylläshallissa, jos sen joku niin haluu sanoa. Innolla sinne aina aamuvarhasella ryntää ja yhtä nopeesti huomaa kuin perseestä se mesta on. Vihdissä ois kai lähin ulkolumilatu. Sinnekki 50km. Juoksu vituttaa. Ei tuola märässä paskassa sitä enää jaksais.

Eipä muuta. Taloutta oon yrittäny parhaani mukaan elvyttää kuluttamalla suuren suuren palkkani mahollisimman nopeesti. Sillä lailla ku kaikki tekis ni ei olis puhettakaa mistää lamasta! Bonzaipuu tekee kualemaa, tipauttanu ison osan lehistä, ressaantu suuremmasta multamäärästä. Sutipuu voi hyvin.

Ei irtoo. Huomena sidden.

No jos sitä pari kuvaa. vittu.


Alppilan Urheilijoiden virallinen toimisto/pukuhuone/huoltotila.







Kannatuspaitoja myynnissä rajoitettu erä. Suuren kysynnän vuoksi toimitusaika saattaa venähtää. Hinta 99,95€. Kuvan malli sisältyy tarvittaessa hintaan.

maanantai 12. joulukuuta 2011

joopa

1. Olut on aina märkää, pimppa voi vaatia hieman työtä.
Piste OLUELLE.

2. Lämmin olut maistuu hirveälle.
Piste PIMPALLE

3. Todella kylmä olut on mahtavaa.
Piste OLUELLE

4. Jos oluestasi löytyy karva, on laatta lähellä.
Piste PIMPALLE

5. Jos tulet kotiin haisten oluelle voi vaimosi suuttua, saada kohtauksen
tai jopa potkia Sinut kartanolle jne.
Jos tulet kotiin
haisten pimpalle voi vaimosi suuttua, saada kohtauksen, potkia sinut
kartanolle tai jättää sinut.
Riippuen nyt maailmankatsomuksestasi ja eri näkökulmista.
Päätetään tämä kohta TASAN.

6. Kymmenen olutta illalla ja et pysty ajamaan kotiin.
Kymmenen pimppaa illalla ja et edes halua kotiin.
Piste PIMPALLE

7. Jos nautit paljon olutta julkisella paikalla, maineesi voi kärsiä..
Jos nautit pimppaa julkisella paikalla, sinusta tulee legenda.
Piste PIMPALLE.

8. Jos poliisi pysäyttää sinut ja haiset oluelle, sinut voidaan pidättää.
Jos poliisi pysäyttää sinut ja haiset pimpalle. saattaa poliisi tarjota
sinulle oluen.
Piste PIMPALLE.

9. Yleensä et löydä vanhentunutta olutta.
Piste OLUELLE.

10. Liikaa olutta ja luulet näkeväsi ufoja.
Liikaa pimppaa ja luulet näkeväsi jumalan.
Piste PIMPALLE.

11. Etiketin repiminen on tylsää. Pikkuhousujen repiminen on hauskaa.
Piste PIMPALLE.

12. Oluesta pitää maksaa veroa.
Piste PIMPALLE.

13. Jos otat toisenkin oluen, ensimmäinen ei ole siitä moksiskaan.
Piste OLUELLE.

14. Olet aina se ensimmäinen, joka oluen avaa.
Piste OLUELLE.

15. Jos ravistat olutta, se kuohuu hetken, mutta asettuu lopulta.
Piste OLUELLE.

16. Oluessa on aina vaihtoehtoja: Lager, porter, pilsner, ale jne.
Tosin on niitä pimpassakin: vaalea, brunette, tumma, aasialainen, eskimo
jne..
Päätetään tämäkin kohta TASAN.

17. Tiedät aina, paljon olut maksaa.
Piste OLUELLE.

18. Oluella ei ole äitiä.
Piste OLUELLE.

19. Olutta ei tarvitse halailla puolta tuntia nauttimisen jälkeen.
Piste OLUELLE.

LOPULLISET PISTEET: OLUT: 10, PIMPPA: 9.

Kisa on ratkennut! Kiistaton, onnellinen voittaja on OLUT!

Ps. Jos olet nainen ja vedät tästä herneet nokkaan ja mökötyttää niin maan
vietävästi, niin muista, että OLUT ei näin tekisi, ei edes häviön sattuessa.
Siis yksi lisäpiste OLUELLE!

lauantai 10. joulukuuta 2011

tikusta

Ei o helppoo kun tua hiihtäjä on aivan passivoitunu.
Kelit täällä ei oikein nyt tue tuota motivoitumista mihinkään. Vituttaa tämmönen saatana. Ei ollu muistissa miten perseestä on kun asuu leveyspiireillä missä on neljä vuodenaikaa. Kaks riittäis mulle, kesä ja talvi. Nuo välimellanit, syksy ja kevät on täysin turhia.
Juopoteltu on ja ne touhut on nyt loppu. Lenkillä on käyty sen mitä oon kattonu tarpeelliseks tai välttämättömäks, se touhu on vasta aluillaan. Jalat on ongelmalliset, ne ei meinaa kestää tuota juoksua. Joku paikka kokoajan rempallaan. Pitäs päästä sivakoimaan. Hihtäjällä on paljon puhuva kuva yhden lenkin jälkitunnelmista kun valkosista ds reisereistä oli tullukkin punaset.
Katohan nyt tanka kun ei oo kivaa lukemista kun ei oo mitää asiaan.

torstai 1. joulukuuta 2011

Omega ratkasee.

Tästä lähin taas vähintään 2 päivitystä viikkoon. Pidettiin pieni ylimenokausi hihtäjän kanssa tämän paskan suoltamisen suhteen. Kuiva kausi loppui kuitenkin nyt.
On kovin vaikeata ollut viimeaikoina urheilun suhteen, uskoa koetellaan oikein paljolti. Uskoa itseen ja uskoa koko kestävyysurheiluun. Itkun meinasin turauttaa kun hihtäjä kesken luennon 14.11. klo 11:01 lähetti viestin "Voi lalleri minkä teit."
Jalka on ollu kipee, jalkapohja. Tuli paripäivää sitten lenkillä, kohta oon menossa kokeileen mitenkä se kestää. Tuskin kestää mitenkään. Toin vkloppuna sukset ja muut asiaan kuuluvat vehkeet tsadiin, näillä näkymin ei täälä kyllä päästä ennen vuotta 2012 hiihtämään ollenkaan. Se ois kyllä nyt kova sana, kunto on kuitenkin niin huono että tossulenkeillä tulee juostua varmaan liika kovilla sykkeillä. Eikä tunnu paikatkaan enään sitten sitä töpöstelyä kestävän. Toisaalta tehoja en ole ottanu pitkään aikaan, pelottaa nuo mun vaihdet vuodet ja hormoonitasapainon järkkyminen. Huomena meen vissiinkin verikokeisiin ja kontrolli ekg käppyrää printtaamaan, josko sais kuulla että mihen suuntaan ne hormonit on seilannu.
Nyt on onneks muutankin tekemistä iltasin ku tuo tiestöllä läpsyttely, hiihtäjä meinaan kaljapäissään osti pariviikkoo sitten semmotteen pelikonsolin, sillä me ollaan jytkytetty meneen melken joka ilta.
Gay Storbacka on päässyt asian ytimeen.
Taitaa nuo uskon asiat olla kuitenkin aivan yks hailee.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Naula päähän

Alppilan Urheilijoiden yhteislenkeillä matkavauhti on naulattu tasan neljään kolmeenkymmeneen (4:30) ei enempää eikä vähämpää vaan jetsulleen. Siinä vaudissa juostaan vaikka koko päivä, kikkaillaan ja huudetaan. Yhtään jos kiristää rupee ahistaa. Yhtään jos hiljentää menee pelleilyks. Pätee kaikkiin jäsenmaksun maksaneisiin.

Viikolla 47 rupeen takoo. Joka toinen päivä vauhikkaammin. Alustasta, lajista ja olotilasta riippumatta. Ja tätä jatketaan niin kauan että tuntuu edes vähän helpommalta edetä.


lauantai 5. marraskuuta 2011

6€/30min

Hormoonit hyrrää ku teinipojalla kuunaan. Veri kokeissa jotain häikkää nimittäin, hormooni tasot ei ole kohdillaan. Viittaa kuulemma siihen että mun elimistö toipuu ylirasittumisesta. Joo, pari viikon päästä uudet kokeet ja ekg. Näillä mennään.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kautta aikojen paskin talvi

Kovasti ollaan menossa kohti hiihtokautta, tai muut ainakin hönkii jo lumille. On suomen kuppi avattu, on skii ekspoa, on lumileiriä lapissa ynnämuuta varuste kilpailua käynnissä. Mulla henkilökohtasesti ei oo vielä kiire. Ulkona on tällä hetkellä +8,6. Ei siinä lämpötilassa taivaalta tuu lunta, eikä tykistäkään. Ja purun alta jos aletaan levittään sehän on viikon päivät ja vesi on vaihtanu olomuotoa lumesta vedeksi. Mun suksikauden pääkilpailu on maakuntaviesti. MKV järjestetään perinteisesti 6.1. Mutta voi voi. Lumenpuutteen vuoksi Kymenlaakson herruus ratkaistaan aika tarkalleen 18.2. taikka sitte 22.2. iltakilpailuna. Siihen mennessä on moni tälle hetkellä lumia lapista ettivä ehtiny jo kyllästyä ja ratkennu ryypiskelemään. Kuntohan siinä menee kurkusta alas. Oon kaukaa viisas ja juuri sillon ku oikeesti tarttee oon virittäytyny huippukuntoon. Tartten sen 5 viikkoo lumella kerta päivään ja oon valmis. Ja se on varma ettei kukaan veikoista hiihdä kovempaa samaa osuutta minkä mä hiihdän maakuntaviestissä!

perjantai 28. lokakuuta 2011

Nuppijumia ja maanis-flegmaattisuus syndrooma

Sivviilii kiireet on takanapäin, ja Herra Strömberg oli vetämässä eilen viikkoharjoitteensa stadikan rinteessä. On halpa hinta tua 57€/standardi, mutta kumma kun ei enemmän porukkaa ilmestyny paikalle. Tapahtumasta ilmotteettiin täällä netissä, ja sovitusti puolituntia ennen reeniä tapahtumapaikka ilmotettiin huutamalla jokaseen ilmansuuntaan alppilan kokeimmalta huipulta. Sentään yksi nuorinainen oli innostuneena mukana vakio naamojen lisäks.

Eikä tua standardi nyt mitään loikkajumia anna, pahempi on nuppijumi. Tuokaa mulle oksa, ihan mikä vaan, vaikka vitja japaniasta, mie tunnistan sen, valitettavasti. Vähemmästäkin menee nuppijumiin.

Eka kerta 5 vuotee ku smålantin viesti jää väliin, parempi se taitaa nyt kyllä niin olla. On rapakunto, tälläviikolla on kuitenkin tullu käytyä useemmin kaks kertaa päivässä lenkillä ku kerran. Se on hyvä se, ei enää väsytä koko aikaaa ja muutenkin on mukavaa. Taitaa tuo maanis vaihe alkaa, olen meinaan diagnosoinu ittelleni maanis-flegmaattisuus syndrooman. Tänään taitaa tulla kuitenki lepipäivä, ellei hiihtäjä saa houkuteltua lenkille.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Terävyyttä perinteisen hiihtotyylin potkuun

Alppilan standarti eli srömpergin viikkoreeni jouduttiin tänään perumaan siviili elämän kiireiden vuoksi. Harjootus siirretty huomiselle. Pahoittelemme kaikkia ilmottautuneita huomis aamun tuoreesta olotilasta ja loikkajumin puutteesta. Rahoja ei palauteta.

Huomenna siis jatkuu viikkoreenin merkeissä, tarkka aika ja paikka ilmoitetaan puoli tuntia ennen harjotuksen alkua. Ole paikalla. Suuren kysynnän vuoksi osanottomaksu on jouduttu nostamaan 57€/harjoitus/henk. Nuoret naiset ilmatteeks. Tervetuloo.

maanantai 17. lokakuuta 2011

srömbergin viikkoreeni

Toissapäivänä tuli tehtyä kahden reenin päivä ekaakertaa sitten viimekerran, eli noin kahteen kuukauteen. Päivän ekalenkki starttas noin klo 2:30 kaivopihan alepubin narikasta, kysessä oli siis kevyt hyötyliikunta, harrastuksesta -> kotiin. Vartin se otti kun rauhaksiin jolkotettiin meneen ja hc-kategorian loppunousu käveltiin.
Klo 14:20 samanapäivänä, huomasin hiihtätäjän seisomassa meidän parvekkeella lyreksit jalassa, aivan siinä minun kuusentaimi tarhan vieressä. Alku shokin jälkeen sain omat spandexit jalkaan ja sitten myö mentiin, pitemmän kaavan mukaan, 1:30 kekkulointia ja pahoja katseita keskupuiston polkuviidakossa.

Strömbergin viikkoreeni, eli Alppilan stantardi. 8x20'20'30' ja pohkeet on jumissa taatusti. Naiset ja paskakuntoset miehet ja naiset voi vetää x6, huiput x8. Me vedettiin x8, vaikka ollaan paskakuntosia. Laitto henkityskoneiston kyllä loppuvaiheessa koville, hyvin mielenkiintonen reeni ja aiheutti ihmetystä, muissa.

Hiljasta sakkia oli liikkeellä, tai ainakin meitin voimakaksikkoon verrattuna. Kukaan ei edes morjestanu takasi. Huomenna pitkäsiivu, hiljaa, vauhdinpuolesta.

maanantai 10. lokakuuta 2011

kato nekro

mistä lähtien maraton on ollu 42,2km?

ite kans hymähdin tolle

se on saatana pyhä

miten vitussa sikako kirjotetaan
chigaci

jokaisen pitäs tietää paljo maraton on pitkä

kuin paljon?

en mä muista

moni ei tiedä että se on 42,195km

nii ei

vaan ne sanoo että 42km ja 195m

joo se juoksu
maraton on myös kaupunki
vai onko se marathon

niiniini
mutta 10km maantiekisa on 10km eikä 10 000m, 10 000m juostaan aina radalla

juostaanko ensin 42km ja sitte 195m

ei aina

onko ne eri kisoja

joo

lahti on suomen shikako

chigaci

jou mään shikaakou

chicago
chigagou
chikago
chigaco

mikä se monaco on
onko se tsikakossa

se on se formula rata
chikakossa

eikö se ookkaa hungaroring

ei nyyrbuuring menee nyt sulla sekasin

nii nyy buuring on norjalainen kaupunki
uusi puurinki suomeks
koilis norjassa
 
buuclubben

00000 helsingifors
eikö fors oo koski

helketin hyvä disko
bofors, se on tykki

bofor
se on tuulen voimakkuus

strömngingen on silakka

eli haili

boofforin asteikkoo ei enään juurikaan käytetä

eikä richterin asteikkoa

se kuvaa tuulen aiheuttamaa tuhoo
esim silakoille

magnitudi
on nykyään

edwin richter on saksalainen fyysikko

järistys japanissa
magnitudi on japanilainen geisha

geisha on suklaa
ja huora
länsimaisittain
ei japanilaisittain

kaukana jaappaaniassa se on silakka

marie curie kuoli leukemiaan
eli strömningen

se luki wikipediassa

kirjotin just sen sinne
se sai fyyssikaan nobelin
mööbelin
 
f.e. sillanpää
ja rehumies

nobel keksi dynamiitin

ei
alfred hitskok

ja perusti mööbeli rahaston
hitsikokki
kova painaan hommia

mulla on rahasato
eiku rahasto

onko hyvä sato?
saako sinne lajoittaa?

liian hiljanen
joo

en lajo
h

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Motivaatiota myytävänä!

Viikon verran vietetty aikaa alpeilla, kyllä huomaa kehityksen kehittyvän. Näin vähä happisessa ilmassa ja vielä näin korkeella (4. kerros) täytyy kyllä kuunnella roppaa erityisen tarkasti. Tehoreenit (kaikki reenit) täytyy tehdä alhaalla ja erittäin hiljaa. Nousumetrejä kertyy päivän aikana tuplasti aikasempaan verrattuna (ei hissiä).

Anu's on kyllä järjestäny huippu olosuhteet näille huudeille. Ainoo miinus taitaa olla että punttisalia meille ei ihan ehitty aikataulussa saada kasaan. Viikko pari niin senki pitäis olla reilassa. Pahoitteluna lupasivat pitää puljua auki 24h päivässä, 7 päivää viikossa. Paikalliset kapakatki laskivat oluen hintoja kun kuulivat seurasiirrosta. Tuopin hinta lähentelee kahta euroa.

Motivaatiota on muuten aivan helvetisti! Mielettömät kelit, täälähän paistaa aina aurinko. Tänään kävin puoltoista tuntii juoksemassa. Kunto on paska ja hiljaa hyvä tulee.

perjantai 30. syyskuuta 2011

paska juttu, ei kannata lukee.

Aloitettiin huumor pläjäyksellä. Ollaan huummor miehhii, nääs. Meikäläisen alho o vaan syventyny, ihan ninko maapallo ois hävenny mun jalkojen alta. Kävin lenkillä 53min ehkä 8km. Ei ole mies herkässä kunnossa, ihan nauratti miten paskaa. Happi ei virrannu minnekään, tuntu kui oisin hengitäny vaan yhellä keuhkolla. Mutta pakkoha se oli käydä ku radion akka lupas viimestä mahdollisuutta tänä vuonna käydä lenkillä munasortseissa.
Ens viikko meneekin tuala juupajoella köppäillessä. Ihan kenttäkurssi, mennään katteleen maita ja mantuja, josko niistä oppis jotain.

Syksyn seurasiirto jytky!: Suunnistaja ja Hiihtäjä, kumpainenkin, tulevat (aikatarkalleen) ensi viikolopusta lähtie edustamaan Alppilan Urheilijoita(jatkossa AnU´s, viitaten seuran amerikkalaiseen nimeen Alppine Urologs), SahalahdenTahti (SahTi) tulee siis kokemaan varsin mullistavan urheilijakadon, kun seuran MOLEMMAT urheilijat vaihtavat pois. "He AnU´sta tarjoavat yksityiset harjoituskeskukset kumpaisellekkin, (Alppimaja 1. ja Alppimaja 2.) sekä eläintarhankenttä, joka sijaitsee noin kilometrin päässä kumpaisestakin Alppimajasta (1ja2). " -selvitti suunnistaja päätään ja seurasiirron syitä.

Mutta nyt tulee niin väsynyttä juttua että huhhuh, vaihdoin otsikonkin, ei tämmöstä toivois kenenkään lukevan.

Mutta reiveistä vielä, oli reivit ja Korsteeni. Korsteeni soitti levyja ja muut reivas. Ja olihan se erittäin hämmentävää nähde ne sielä silloin. Ku vaa osaisin pitää suuni kiinni.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Turpa kiinne


Syksy on paskaa. märkää, tuulista, kylmää ja pimeetä. Aurinko painuu näkymättömiin. Influenssat ja lunssat jyllää. Ihmiset masentuu. Iltapäivälehet julkasee "10 vinkkiä syysflunssaan" juttuja. Kaikkia vituttaa.

Talvi on paskaa. Kylmää ja liukasta. Autoilijat ajaa kolareita. Vanhukset kuolee lonkkamurtumiin. Junat on myöhässä. Lumityö on raskasta. Aurinko ei oo näyttäytyny moneen kuukauteen. Kaikkia vituttaa.

Kevät on paskaa. Ei oo kylmä eikä kuuma. Eikä sopivakaan. Lumi on likasta. Lumenkaatopaikat on täynnä. Viemärit tulvii sulamisvesistä. Aurinko häikäsee. Teitä suolataan ja autot ruostuu. Jokapaikka on liisterissä, eikä silti pidä. Hiekotushiekka puhkoo kumit. Kaikkia vituttaa.

Kesä on paskaa. Liian kuuma. Nestettä menee helvetisti. Iho palaa. Koirat kuolee autoihin. Suomessa pelataan jalkapalloa. Autossa ei oo ilmastointia. Ihmiset hukkuu. Maantiepöly täyttää keuhkot. Kaikkia vituttaa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Lupa juosta

Eilen pääsin vihdoin ja viimein magneettiin. Tänään ammattilaiset arvioi kuvia, tuomio oli: muuten terve polvi, hohkaluussa ödeemasaarekkeita. "Lupa juosta, meehän reenaa". JUMALAUTA! Hieno juttu ettei mitään leikkauksia tartte! Ja sekin lohdutti ettei lisävaurioita voi harjottelulla saada aikaan. Huono homma tässä edelleen on se että polvi on kipeä. Mutta parempaan päin.

Tunti diagnoosin jälkeen olin pururadalla, rikoot päällä, lenkkarit jalassa, hymy naamalla ja sauvakävelysauvat kädessä. Jep sauvakävelysauvat. Vaikka joskus muinoin tänne vannoin että en enää ikinä harjottele sauvakävellen. Mutta nyt se on mitä mainionta mulle! Intoa oli enemmän ku lapsilla jouluna, eikä sitä latistanu yhtään se että metri metriltä tajusin paremmin miten paskassa kunnossa oon, eikä liioin sekään että joka askeleella koski polveen aina vain enemmän.. 

Viime lauantaina helsigissä oli reivit. Korsteeni pyäritti lättyi. Oltii suunnistajan kanssa paikan päällä ihmettelemässä.


Miksi ISOT miehet hikoilee niin paljo?
Minkä takia hauiksia pitää vertailla?
Millon on aika lähteä?  -"erittäin hämmentävä tavata teidät täällä tänään"


sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Pönttö sekasin


Radioon soitti kaveri joka kerto olevansa riippuvainen. Heroiinia, kokaiinia, amfetamiinia, maalien haistelua, liimojen haistelua, lääkkeitä ja viinaa. Tehny mitä vaan sen eteen että sais pään sekasin. Nyt se sano olevansa himopyöräilijä, silläkin kuulemma saa pään sekasin, urheilu kun antaa samanmoisen fiilinkin kun "aineet". Pitänee varmaan alkaa vaikka sieniä mussuttaa, josko tää olotila siitä vaikka paranis.

HP ei selvinny superiin, sekin harmittaa. Tunteella oon eläny joukkueen mukana kymmenisen kotipeliä. (10x10€=100€) Tänään piti käydä kokeilemassa onko se muka niin vaikeeta. Ei, ei se oo. Urheilua ainakaan. Eikä vaikeetakaan. Tuppinäpejä ja kupperia väliin.

kymppitonnari

Huikeet kymmenentuhatta käyntiä! Jesh, kyllä kannatti perustaa tua Tiia Mäki Fun klubbi, kalevalaisten jälkee kävi varmaa tuhat kaverii kollaamassa näitä sivuja. No mutta eihän ne lukijat, vaan se että me hihtäjän kanssa voidaa vaihella kuulumiset.

Ei kuulu hyvää. Kurkku o kipee, vaikka se en ollu minä joka ui torstaina kaisaniemenpuiston suihkulähteessä. Mutta vittu, kyllä elämä tsadissa on rauhallista! Olin ihan unohtanu minkälaista elämä o kotikulmilla, porukkaa kuolee joka toine viikko, ja kaverit lyö toisiaan tosissaan päihin. Naapurit o tsadissa paljo rauhallisempia, SahTi:n mailla joka toine naapuri on täys hullu. Siitähyvästä tänään laskettiin maanuumeniin 200m maakaapelia ku ei kuulemma voi mennä kaapeli enää naapurin maiden puolella. Jännä ku se viimeset kymmene vuotta on hyvi sopinu menee, eikä sen sielä maan alla luulis ketää haittaava.

Urheilu ei kiinnosta nyt yhtään, ei ole miehessä puhtia sitten mihinkään ylimääräseen. Juur jaksaa kroppa pyörittää pakollisia elintoimintoja, ja siitä olen kiitollinen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

91€ / 17min

Lääkäri koplas polvee ja löys kuopan nelipäisestä reisilihaksesta, polvilumpion yläpuolelta. "Kuka pirulainen tähän on kuopan kaivanu, hä?" Tiistaina magneetti magneettirekkaa, mä pistin laidat kii-i-i-i-iiii. 

Posket on pyöreet ku pienel porsaal, hyi että ällöttää.

maanantai 5. syyskuuta 2011

kaus paketissa

Nortonkista en viitti kirjottaa kun tää blogi on jo täynnä samanmoisia juttuja. Vittu mitä luuserointia. Mutta nyt on mullakin polvi kipee, piti koittaa ittekkin onko se kivi oikeesti kovempaa ku luu. On se. Ittekunnioitusta on vielä sen verta jälellä että otin ilmot pois muista syssyn kisoista. Kai tässä jonneen verikokeisiin pitää mennä, ei kule, ei mikään. PK-lenkitkää ei suju, ei vaan vittu jaksa.

Eka luento: lehtori menee makaan luentosalin lattialle aurinkolasit päässä, "herää" puhelimen herätykseen ja radiosta rupee soimaan "voiko ihannammin aamu enää alkaa", sitten lehtori syöksähtelee ympäri salia, venyttelee ja halailee paria opintoneuvojaa. Niin että mitä vittua? -nim. epätietoinen.

Kotona on pajat 60neliöö + 40neliöö. Nyt kämpän koko on 40 neliöö ja täällä pitäs köpätä. Vitja meinas mennä hermot jo männäviikolla kun räjäytin fillarin takajarrut keittiön pöydälle. Tunnin remontti vaati tunnin siivoomisen. Kyllä alkaa ruveta arvostaan 30hehtaarin tonttia ja tilaa yleensäkin. Kotona sentään pystyy rantasaunalta käveleen munasillaan sen satametriä kotia vaatekomerolle laittaan puhtaat pokserit jalkaa, eikä tartte pelätä että kukaa näkis. Täällä ei vittu voi edes pierasta keskellä keskuspuistoo ilman ettei joku sitä kuulis.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Paskaahan täs

Polvi on viiettä viikkoo särki. Tiistaina lääkäriin. En ymmärrä niitä ihmisiä jotka pystyy olemaan harjottamatta urheilua, ennenkaikkea kestävyysurheilua. Olo on meinaan aika paska. Saamaton. Heikko. Vituttaa. Ahistaa. Mieli on maassa, syvällä mullassa. huhheijaa...

Mikkå oli tosiaan näillä seuduilla viime viikolla. Yks kehittävä ja yks kilpailu oli ohjelmassa. Kehittävän ajat 2:15, 2:17, 2:17, 2:16, 2:18, 2:18. Matka jääköön mainitsematta. Ehkä hienoin suoritus nähtiin kuitenki golfkentällä. Kaveri ei oo ikinä lyöny palloa ja ensimmäisellä reiällä tekee paarin. Voihan perskele, se oli upeaa!

Action runista otsaa.




Tällä viikolla Kuorsalon Saarenpojat isännöi leiriä vuorostaan maailmanmestarille. Kolme ajatuksella tehtyä suunnistus reeniä maisteri juoksi salpajukola kartalla. Sunnuntaina odotettavissa ylivoimanen suomenmestaruus.



30 lahnaa, 2 ahventa, kuha, säynävä, kampela, kiiski ja kurkulta haiseva norssi saaliina. Hauenheittokilpailussa hävisin tuloksella 3-1, vaikkakin sain selvästi suurimman yksilön.


maanantai 29. elokuuta 2011

Potteri

Huh, anteeksi. Pitkä päivitystauko päättyy nyt.

Tulin juur uudesta koulustani, uuteen kotiini., uusi pipo päässäni. Aikamoista myllerrystä on viime aikoina ollu elämässä. Koulumatka fillarilla 20min ilman hikee, hiellä 16min. Juosten 35min, hiellä. Bussilla 20min, hiellä ja ilman. Ihan optimi matka, saa tuuletettua pään aika kivasti siinä.

Männäviikolla pidettiin taas Sahtin kokousta, tälläkertaa ympyrkäisessä kaupunnissa itämären rannalla. Tällä kertaa päätettiin että suunnistaja osallistuu Utti Action Run estejuoksukilpailuun. Ja niinhän minä osallistuin, matkaan lähti suunnistaja ja maaliin tuli itse Potterin Hate. Hihtäjä toimi huoltajana ja se saattaa tänne laittaa joskus matskua josta selviää muillekkin tämä Harri juttu.
Tuo juoksu oli kyllä helketin rankka, ikänä en oo yhtä hiljaa juossu yhtä kovilla hapoilla. Varsin ilkeetä toimintaa kun kropassa on litroittain happoo, mutta syke on matalalla, lihakset ei vaan toimi, ei sitten yhtään.

lauantai 20. elokuuta 2011

stressivittu

Viikko vierähtäny hetkessä taas, vittu. Aika menee, minä jään. Tai sitten en, lähden tsadiin komennukselle niinku Virtala. Viikonpäästä maanantaina pitäs olla jo täys rähinä päällä. Huh, pelottaa. En oo käyny lenkillä, ei oo kerenny. Ja jos ois kerenny ni ei ois jaksanu. Ja jos ois jaksanu niin liha on heikkoa, niin heikkoa että torstaina anto kylkipistosta tanssilattialla. Huomena taas tsadiin viemään varusteita, menee taas koko helketin päivä, viimekerralla olinkin jo 01:00 takas kotona nukkumassa. "Hyi vee!"

Järveltä kantautuu kauhea pauke, kymmeniä laukauksia. Siä sorsat saa kyytiä, ollapa ittekkin sorsia jahtaamassa. Viimesyksynä olin kerran, se oli sitä aikaa kun valtio tarjos metsästyspuvun.

Luuruhje

Polvilumpiossa ja etureiden alaosassa luun sisäistä turvotusta eli luuruhje. Vittu. Näin sanoi suomenlahden eteläpuolella lääkärikoulutuksen saanut Mart. Paranee joko ens viikolla, ens jouluna tai puolen vuoden päästä. Mitään ei voi tervehtymisen eteen tehdä.

Kyllä oli huippukaveri tuo ortopedi. Ensin haukku Lubovin tekemän diagnoosin. Varsinki kohta "ulkorotaatiossa en saa kunnolla tutkimus alustan loppun asti" tuotti suurta hämmennystä. "Eihän se osaa edes kunnolla suomea!" Mart huusi virolaisaksentillaan. Määräs sitte mulle fysioterapiaa ja hiihtosuunnistusta. Joku suunnistuksen alalajien fanaatikko on tää kaveri. Harrastaa pyörä- ja hiihtosuunnistusta. Pelkkä Suunnistus ei oo kuulemma mitään. Kaiken huippu oli kuitenki se kun tuli juttua Andrus Veerpalusta. Itkuhan siinä lääkärismiehelle loppunjenlopuks tuli. Tais olla kova paikka dopingleima kansallissankarin otsassa.

Kyllä nyt masentaa. Kun ei oikeen tasuriakaan pysty tyrkkäämään. Onko tää nyt se kuuluisa telakka? Kun en oo ikänä ollu.

torstai 18. elokuuta 2011

52€ / 15min

DG: S83

TS: oik. polvin kipua juostaessa, ja pitempi matka käveleessä. Ei herätä öisin eikä lukiutumisisista ole. Oli metsä lenkilä ja kompstui pujuren ja kaatunnut silloin satuitti oikea polvi. Ei ole viellä käynnyt tämän vammanen takia mualla lääkärissä. Urheilija, ei ollut aikasemmin samasa polvesa tapaturma. Perus terve mies. Ei allerg. lääk. Status: kävely ok. kyykyistyessä kulu naksuhdus oik. polvesa. Ei hydropsia ole, flexio ja extensio ok. Ulkorotaatiossa en saa kunnolla tutkimus alustan loppun asti. Kipu ale näytä patelan yläpuoli medial. mahdol kierukkan vauri? Suosit. ortop konsult. Nyt vältää urheilua toistaiseksi ja suosit. ortop. konsult.
DG: S83: luxatio, distorsio et/sive distensio articulationum et ligamentorum regionis genus l. dx.

Näin kertoi itäisessä naapurimaassamme lääkärikoulun käynyt Lubov. Ei siinä mitään mukava kaveri, kädet heilu ku kapelimestarilla ja huus ku hyeena selittäessä mitä siellä polvessa todennäkösesti on. Lähetti sitte ortopedille, ajanki sain vielä tälle päivälle. Jännä juttu ku eilen kysyin suoraan ortopedille aikaa niin ensimmäinen vapaa ois ollu 30pv.. No rahaahan se vaan on. Ja onneksi meillä on vakuutukset!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Juu

Vittukun vituttaa. Oon loukkaantunu. Polvi on kipee, tai ei, ainoastaan liikkuessa se on kipee. Pientä mustelmaa on vielä reunassa, mutta hyvin pientä. Kyllä se parempaan suuntaan on menossa. Turhan hitaasti vaan. Tänään kävin rullailemassa, 40min matkanteon jälkeen alko polvi oireilemaan. Muuten oon tehny vittu penkkiä ja haukkaa. Säälittävää touhua.

tiistai 9. elokuuta 2011

pelkkää stimungin hakua.

13 x 60´-180´/60´-90´. Hain rasteja, rastiväli kovaa ja kapula ja lippu reppuun ja taas matka jatku. Ei mitään tekemistä suunnistuksen kanssa, kartta oli repussa kokomatkan. Kiva puolikova reeni noin niinku tarkotuksen kera. yht 50min 5.5km.

Ma 80min rauhallista maastossa.
Ti. Ap maastointervallerit, pelkkää stimungin hakua.
IP. Pitkä. 20+km.
Ke. Ap. 6x600m. + 3x1000m. pelkkää stimungin hakua.
IP. Suunnistusvedot kovaa.
To. Ap. Pitkä 20+km.
Ip. kp.
Pe. kevyttä rallattelua 10km. pelkkää stimungin hakua.
La. AMarit. Elämäpelissä.
Su. Pitkä ku nälkävuosi.

110km jos luoja suo.




maanantai 8. elokuuta 2011

Rasitetta

Torstaina kun maileri hakkas polveensa kiveen, minä join rasitetta. Paljon. Keskiviikkon keskeytin sen vitun hölkän 4 ja 5km välillä, 4km taittu johonkin reiluun 15min ja sitten anto semmosta kylkipistosta että ei hyvä tosi. Puoltoistatuntia otatuksen jälkeen ei pystyny vieläkään hölköttään. Kyllä vitutti, ilmanen startti, ja taivaan tuuliin sekin mahollisuus. Eka kerta kun juoksukisassa jouduin vetään sivuun ja toteemaan että petin itteni. Itsepetos, petturi, paska. No torstaina käväsin tämän tasavallan pääkaupunnissa, olin jo yöllä juonut rasitetta, ja päivän mittaan sitä tuli litkittyä lisää. Illalla ravasin 7km verryn ja ihmettelin uutta naapurustooni. Rasitetta meni, voin sanoo. Perjantaina tuntukin jo siltä että koko oringenin ja männä viikon rasitteet oli juotu, roppa oli helvetin rasittunu. To-Pe yönä rasitetta oikein hyöky kroppaan, aamulla kun heräsin ei meinannu jaksaa nostaa silmäluomia kun nekin oli hapoilla. Ei jaksanu edes nukkua yöllä, kroppa oli aivan helvetin rasittunu. Noh, päätin pistää rasitteen kanssa lutraamiselle stopin. Laitoin lenkkarit nurkkaan oottamaan semmmosta päivää, semmosta hyvää. En aatellu pariinpäivään mitään urheiluun liittyvää, paitsi Mäen Tiiaa, uutta SUOMENMESTARIA! VIttu, ei suotta perustettu FUNCLUBBIA. Ei voi muutaku hymyillä. No sunnuntaina sitten tuntu jo vähän semmoselta päivältä, mutta maltoin. Tänään kävin 90min juoksemassa mettässä. Tuntu mukavalta. Soittelin mailerillekkin sieltä mettästä, oli niin mukavaa, ja paras ilo on ilkosillaan olo. No ei ole, vaan jaettu ilo, siksipä soittelin.

Tosiaan anto rekyyliä vasta tuon juoksukisaluuseroinnin jälkeen. Hyvin jännä, hyvin jännä juttu. Oringenin jälkeen ei kyllä ollu väsynyttä stimunkia, mutta se tuli tuolla tavoin viiveellä, kaato rasitteet jälkikäteen kroppaan.

Kaikkee muutakin on tapahtunu, askarruttavia asioita. Mutta eipä niitä enään muista muutaku sillon ku niitä ajatteleen. Eikä nyt ole ajattelemisen aihetta. Paitsi Siikis juoksi kovaa kalevalaisissa vitosen, jumalaade mä sanon. Mies menee piloilla suunnistajana.

torstai 4. elokuuta 2011

Polovi

Polvi otti kiveen ja lujaa maanantaina rasteilla, kävelin pois. Voitto minigolffissa tuloksella 45.

Tiistaina polvi oli violetti. Tyrkkäsin rullilla tasuria 1,5h. Polvi aivan heleketin kipiä. Palkinnoksi 14 rakkoa sormissa. Illalla kisailin frisbee- ja minigolffissa. Voitot - ylläriylläri molemmissa, tuloksilla 38 ja 43, järjestyksessä frisbee ja golf.

Keskiviikkona polvi oli musta. Yritin juosta, ei onnistunut. Tein salilla hauiskääntöä ja sparrasin helvetin rumaa girgisialaista thai-nyrkkeilijää. Illalla frisbeegolffissa tulos 33 (kkk).

Tänään torstaina polvi oli ja on edelleen tummanpuhuva. Yritin polkee fillaria, ei onnistunu. Työnsin kentällä kuulaa ja kattelin ku kalevan kisoihin valmistautuva 10000 metrin juoksija otti henkseleitä. Jos polvi olis kunnossa olisin menny vierelle näyttämään miltä nopean juoksun tulee näyttää. Girgiisi yritti saada taas kehään, opin kerrasta enkä lähteny mukaan.

Huomenna ajetaan fillari ja lujaa, jos polvi suo, tän kaupungin kovimman seriffin ja hiihtäjän (ainakin omien sanojensa mukaan) kanssa.

tiistai 2. elokuuta 2011

kuntoilua

Jet lagit on selvitelty ja paluu arkeen on tapahtunu varsin hyvin. Täytyy sanoa että olipahan taas sairas reissu. Ens vuonna vois jättää ilmottautumatta kisoihin ja keskittyä pelkästään siihen oheistoimintaan. On se vaan sellanen rypistys.

Eilen ohjemassa oli jäneksen hommia. Vedin hieman hitaampaa sukupuolta olevalle 5x300m 67-59s. Päälle tikkasin ratakiepin 62.5s. Ei huonosti näin hitaalta kaverilta, ja vieläpä ds trainereillä. Piikkareilla ois minuutti menny rikki. Mailerihan ei pidä tuota minään, eikä sen pidäkkään. Ja hyvä niin. Eilen siis 9km ja 50 minuuttia, mukavaa herkistävää neppailua.
Tänään ohjelmassa oli nylkkäystä, 17km ja 1:47h. Vauhti lähes laahustamista, mutta tuntu pirun mukavalta köppäillä rauhaksiin menemään.

Huomenna on ohjelmassa kisa, Pirkkalanyöhölkkä. Toissavuonna sielä kävin kellottelemassa, ei ollut helppoa. Mieleen on jäänyt kun alkuverryttelyssä heitin pitkää sylkee kun koti puutarhan kirsikat ei ollu imeytyny sitten yhtään. Ehkä tänävuonna paremmalla menestyksellä, tavotteena on rimpuilla alle 40minuutin, kunto ei meinaan ole tällähetkellä terästä.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Sjätte eli kuudes, eli kyllä nää tiedetää.

Se on kumitiivisteet kohta taputeltu aika jämptilleen. Edessä enään viimenen etappi, jolla ei kyllä ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Tännään oli hyvä päivä, muut oli väsyneempiä ku minä. Litin ja Tankan 8 ja 10 min etumatkat ei ollut mitään. Koko konkkaronkka oli kasassa jo radan puolivälissä, hetken siinä laulettiin aika helvetin kovaan ääneen että "Kolme pientä elefanttia marssii näin, aurinkoista tietä etiäpäin, jne..." Kyllä ne sen letkan ruottalaiset varmaan ihmettelivät. Ja sitten ne varmaan ihmettelivätkin ku met tankan kanssa vieläpä karattiin. Liti ei itte ollu viivalla, tallin HC-kategorian apuajaja joutu paikkaan, eikä pysyny meitin ilosessa letkassa kun parisataa metriä. Mutta ansiokkaasti apuajajakin laulu, ja työsti litille tuloksen. Maalissa palelsi, vaikka lämpöö oli 25 astetta, neste vajaus, jota tälläkin hetkellä varsin ansiokkaasti koitan korjata. Tankan loppu otatus oli kova, ei pystyny vastaan, maalissa eroa tankan hyväks kutkuttavat 10sekunttia, noin.

JVG:n levy löyty tänään, kokoviikko haettu. Jes, nyt kuunellaan ja keskitytään vikaan rutistukseen. On kyä ruatsi hiano maa! Sunnuntaina rantaudutaan.

-Mikkå Letkoissa: Liti, MMTintti, Kummolan Kalu, Spede, HCAlen, Leku ja Tankha.

Rakkula

Vääryyttä. Miten on mahollista että voittajan aika on 5s huonompi ku toisen? Näin kävi. Paikallislehti rankkas mut kakkoseks vaikka juoksin iltarastien nopeimman ajan! Nyt harmittaa.

Paha on rakkula isonvarpaan ja etunvarpaan välissä, tarkalleen etuvarpaassa. Ai että on kipiä, juoksu on tuskaa. Eilen taiteilin leukotapen avulla 12km ja tunnin. Radalla kävin maanantaina. Alkuverraks 800m 2.20, päälle henkseleitä. Jalka oli hyvin tukkonen, illalla rasteja. Tiistaina aamulenkki 7km, yleisurheilua ja illalla rasteja, näissä rasteissa tuliki sitte tuo rankkula, perkele. Mutta näissä rasteissa voitin myös veikkojen jukolaviestiykkösjoukkueen luottomiehen! Kahella rastivälillä.. Eilen käväsin meripäivillä, kahtomassa räppäreitä. Äsken kävin polkee tsygällä. Ei mulla oikee muuta tähä hätää. Vodaa on ripsiny reippaanloisesti, se jos mikä tekee hyvää iholle.

Tiistain yleisurheiluista vielä sen verran että, voitin kolmesta lajista kolme. Kuula, keihäs ja pituus. Pituutta sain ponkastua kolmen hyppykierroksen aikana parhaimmillaan 533, 40cm lankun takaa, 14 askeleen vauhdilla. Kymenlaakson piirinmestaruuskisoissa kultaa kauhottiin tuloksella 584! Samoissa kekkereissä pm hopeaa ripustettiin kasisatasella kaulaan ajalla 2.08,44. Niin ja joo! Kymen piiristä sai villinkortin kalevan kisojen kasisataselle ajalla 1.55 ja osia, a-raja on kuitee 1.50. Kymppitonnillaki tais riittää 32.50.. Heikko on taso. huhhuh

tiistai 26. heinäkuuta 2011

O kirjaimen muotoinen kumitiiviste. Samma på svenska: Oringen.

Oringenin rastiviikko on kuumimmillaan! HUH! Kaks päivää takana ja 30km tiukkaakin tiukempaa suunnistusta ehkä mailman toiseksi kivikkoisimmassa maastossa! On meinaa kivee mettän pohjalla. Toinen tossukin antautu tänään, nyrkin mentävä reikä tuli kun päkiä askelta virittelin. Jouduin vetään sitten viimeset 10km kantapäällä. Ei ole tarvinnut eväsreppua vielä viritellä selkään, kahdella geelillä olen baanani selvittänyt, kumpanakin päivänä on tosin reisi painanut viimeset kolme kilomtriä luvattoman paljon. Mies on tumma, vitti miten tumma. EIkä viikko ole edes vielä puolessa! Onneks huomena on leben päivä. Ja jos tänään ei olut maistu liikoja, se on pitkän lenkin päivä. Säät täälä on ku vuoristossa, välillä sataa ku siitä kuulusasta saavista kaatamalla, ja välillä paistaa aarinko. Majotteena meillä on kolme eri mökkiä, pieniä, helketin pieniä, niinku silakat joulukaloiks. Mutta toimeen on tultu, mie oon punkannu Kalle Kummolan kanssa samassa pedissä eikä oo vielä isoja selkkauksia sattunu. Välillä on meno kyllä ollu ku b-luokan lehvassa. Söderhamnista on vaikea löytää kokkelia, yks lapin vahvistus sai jo turpaansa kun yritti kauppoja tehdä pontenttiaalisen diilerin kanssa. Meilä on täälä varsin logosat oltavat vaikka tilat onkin vähissä, meri on 10metrin päässä mökistä ja laiturin päässä on palju ja sauna. Ai että sanosin, ja sanonkin. Ai että. Juu ja tissikanavat näkyy telkkarista.

Laivalla natte torni maksaa 40.5€. HUHHUH! Onneks oon lopettanu. Huomenissa pitää käydä uudet suunnitus tohvelit hakea.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Lö Tuur de Fraans

Nyt on jännää. Jännääkin jännempi legendaarinen Le Tour De France huipentuu lähitunteina. Viestin alkuun kirjainyhdistelmä CMP (celsius, matti, pekka) välilyönti ja oma vastaus numeroon 17163. (Tänään kannattaa vastata B jos halajaa voittaa palkinnon). Paavokin voitti Belgiassa, toivotaan että ovet avaantuu isompiin taloihin ensi vuodeksi. Jalka on ainakin reittä myöten välissä!

Tiistaina aamulla 10km/50min. Illalla yritin suunnistaa rannikkorasteilla liimatuilla ja teipatuilla nastareilla, 3km etenemisen jälkeen soraa kenkään ja vekki varpaaseen. Kävelin pois. Kai se täytyy uskoa ettei noilla tossuilla tee enää mitään. Haikeeta, olihan ne mun ekat suunnistuskengät.

Radalla kävin torstaina, 1000m+200m * 6. Tonni 3.30-3.40, 200m hölkkäilyä ja 200m 28-29s ja tämä setti kertaa kuus. Päälle henkseleitä. Fiilinki ok. Ei nopein, mutta tonnit oli kevyttäkin kevyempää.

Suunnistaja retkeilee O-ringenillä. Ylähuuli on ainaki tiukilla jos ei muuten.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Mätä

Viime viikolla oli vkta ja vkta, tvkovaa ja kovaa, sitte tuliki iso väsymys. Tartanilla yritin vielä perjantaina käydä, mutta eihän siitä väsyneenä tuu yhtään mitään. Tuore pitää olla, ei mätä. Viikonlopun makasin soffalla ja ihailin kestävyysurheilijoiden kuninkaita eurosportilta. Siitä seuras vieläki isompi väsy tai unisuus, nuhjuisuus ja vetelyys. Tänään puoliltapäivin tein aamulenkin ja 100 000 vatsaa, ainakin. Äsken kävin kuntorasteilla, ah miten ihanaa! Se on juhlapäivä, sillonku illalla on rastit! Juoksu kulki ja oranssivalkoset liput tuli vastaan. Lyhyen, mutta sitäki loistokkaamman suunnistusurani paras kilpailu. Jos joku juoksi kovempaa, sen täytyy olla jo kova. Integratoritki hymyili. Tällä viikolla on radalle mentävä freessinä kehittymään.

.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

ei kiire minnekkään

Ei ole enää kiire. Kiirehtiminen kostautu, monttu tai jotain. Ei jaksa, ei kulje, ei tuu uni. Ei tuu mistään mitään. Jalat jumissa, pää jumissa, lantio jumissa. Kaikki yhtä aikaa. VITTU. Penaa, ei jaksa, tasuri kuntoon. Pogostanissa alle 2:ooh.

Ikinä en palautunut vuoden 2011 Jukolanviestin ankkuriosuusdesta. Liian kova pala purtavaks. Sielä oli kunto kohillaan, suolen mutkat vaan ei ollu tarpeeks suorat. Kunto ois ollu varmaan kauden parhaaseen juoksuun edellyttävä. Liian kovaa reenasin, oli helvetin kiire. Kiire ykköseen. Ei aika riittäny, ei tullu ykköstä tuli pahin kaikista. överit. Unirytmi meni jukolassa, edelleen se on vituillaan.

Eilen kulki, oli hyvä mieli vaikka olin väsy. Litmasen mökin rappuset on valmiit. Ei stressiä niistä enään. Kuvittelin että kulkee, ei oikeesti kulkenu. Tänään ei ainakaan kulkenu, kovaa piti vetää, alkuverkassa laitoin kävelyks, pysähdyin kuselle ja hölköttelin kotio miettimään. Mietin miks on nyt näin? En tiedä. Kroppa on epäkunnossa. Mustalaisen kroppa ja suomalaisen pää. Ei uskalla levätä, selässä on ruoskan jälkiä, ei kulje vaikka ruoskii. Lopetan ruoskimisen. Pakkaan oringenille ison eväsrepun mukaan, se selässä samoilen etapilta etapille. Reisi ei tuu laulamaan. Puoltoista kuukautta SM-kisa rumpaan. Tulee kiire. Mitä siitä seuraa? Lisää miettimistä? Seuraavan kerran kun laulaa, laulaa ojentat Parppeinvaaralla, ja nekin pelkästä happivajeesta.

Olis se suotavaa saada tältäkesältä edes yks 5000m. kellotuskin. Tässä kunnossa aika tipahtelis ehkä juur alle 19min. Kyllä mä vittu sanon. Synkkää on.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

pictures.jpg

Ylimääränen vuosikokous päätty tänään. Päätetyt asiat on vielä niin arkaluontosia ettei niitä siedä tuoda päivänvaloon. Laitetaa ny kuitenki pari fotoo omaks kiusaks.


















Selvis se viime sunnuntainen haulikolla ammuskelukin. Siinä tempussa oli koira haudattuna, kirjaimellisesti. Kyhättiin sille sitte risti, josko se pääsis vaikka taivaanreunalle sen avulla..
Jalka on turvoksissa. Paarman perkeleet!

torstai 7. heinäkuuta 2011

litin mökki räp

EI MENNY KU LITMASEN MÖKILLÄ/STUGALLA


joujoujoujoujou

Saatanan soiroon meni rapuu..t,
vituiks meni, ei ollu apuu,
taidot ei riitä,
ei isäntä kiitä.
etumaksu hävettää,
ei voi elättää,
torni rapee
on mieli apee.

Lupauksii ei lunastettu,
oli jiirikin varastettu
on raput ku juosten kustut,
ei niistä selvää saa ees hutsut.

Hiacella ajetaa ku remontti reiskat,
pakarista löi armottomat leiskat.
Vittu ku ei taija osaa,
Ei oo vittu tota osaa!
Ei se siihen kaatunu,
Miehet oli nuutunu.

Ei menny ku litmasen mökillä!
Ei menny ku litmasen mökillä!
E,E,Ei menny ku litmasen mökillä!

Vittu nuo paarmat kiusas,
hiihtäjän selkä oli ku kiuas.
Viis tuntia paahteessa väännettiin,
Viis vitun tuntii käännettiin.

Vitusti rappujen kaa tapeltiin,
ajettiin kotiin ja kataa alettiin.
Kiukku kaljaa kurkusta menee,
raput ne ei vaan vittu etenee.

Litmanen toi eilen maitoo,
se oli hyvää ja täysin aitoo.
Me ei saatu rappuja kasaan,
jäi laudat sotkuseen kasaan.
Vittu ku hävettää,
lähen kohta lärvit vetää.

Ei menny ku litmasen mökillä!
Ei menny ku litmasen mökillä!
E,E,Ei menny ku litmasen mökillä!

Anteeks vaan kaikille,
nostan jalat rahille.
Juon pirkka kaljaa,
ja nostan Topille maljaa!
Iso äijä vahva toverii,
tuo suomeen kultaa kaverii!

Pönde ja Mikkå on paskoja,
sietäs niitten suuntaan paskoa.
Ei kule eikä taidot riitä,
ei pönde saa palloo tiiltä.
Paskaa niskaan vaan,
siitä lisää voimaa saan.

Raput kuntoon joskus sahaan,
sitten lissää kaljaa mahhaan.
Rape polttaa huulta ja kiiltelee
litmanen ei nyt paljoo kiittelee.
"Vitun kovia hommia" sanos äijä,
tukkaa sillä enään on häivä.

Ei menny ku litmasen mökillä!
Ei menny ku litmasen mökillä!
E,E,Ei menny ku litmasen mökillä!



over and out. Mikkå & Pönde

Tikki Tiainen

Tikki on kova kuin kovuus.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

T. Omaatti

Jonathan Åstrand on suomen nopein mies koska syö tomaatteja. Tomaatteja pitää syödä jos mielii nopeeksi. Huomenna haetaan kaupasta kilo tomatoja mieheen. Niitä jyrsitään ja ootellaan vaikutuksia. 5000 metrin maisteri sais kyllä syödä yksinään tuon pari kiloa, on se vaan niin hidas, tai sitte mä oon vaan niin pirun nopee. Eilen henksheleissä sain jopa kehuja siltä ku spurttasin viimisessä vedossa karkuun. Kyllä lämmitti mieltä ku kehutaan, harvinaista herkkua..

Tänään tehtiin jotain hyödyllistäki, maalattiin. Eihän tää pelkkä urheilu sinänsä ketään hyödytä. Myllylästä voi tulla puhuu parin kuukauden päästä, nyt ei urpojen lässytys kiinnosta.

Tiia Mäki Fun CluB

Perustettiin hiihtäjän kanssa fanklappi, fanitetaan Mäen Tiiaa. Kova tyttö hyppään ja kiljumaan. Samoten fanitetaan hkv:n tyäriä Penttisen H&M:ää ja hyvin säilynyttä Säilyn Tiinaa.

Oltiin eilen vahtaamassa nuorten eliittikisoja Valkeekoskella, helketin mukavat kisa, yleisöökin oli jonki verran ja tunnelma katossa. Sieltä se faniklapi ajatuskin lähti. Kuvitusta tulee jälempää.

Eiliset reenit meni näin, päivällä 7.6km rauhaksiin ja ehtoon kantturoissa vr + 4x1km sprintti loopit kovaa + 10x henkselit avojaloin + vr. Yhteensä 12.6km. Hyvä reenipäivä jonka ruunasi nuo VaHan urheilujuhlat. Tänään antokin sitten pientä rekyyliä, vasempaan pohkeeseen onnistuin saamaan eilen vissiin jonkinasteisen venähdyksen. Aamulla herätessä tuntu hivenen aralta, mutta kun hetken aikaa oli tassutellu niin kipu hävis. 8.6km aamulenkillä sitten loppukilometreillä rupes tuntumaan aikalailla kipua tuola pohkeessa. Buranat kompressio sukat ja kylmähoidot on käytössä.

Kohta lähetään maalaan isolla pensselillä.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

:(

"Urheilu antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää kiire. Taistelu on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten, kun pienenä poikana Tervanevalle ensimmäisen kerran jalkani upotin, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli loputon tuska. Vajosin ja nousin, yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet litrat hikeä ja kyyneleitä saivat nyt surun sävyt. Sieltä ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.

Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa."

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Borza

Mestari on palannut!



Sahalahden Tahti järjestää ylimääräisen vuosikokouksen, menen sinne.

seurakaveri on asian ytimessä

HowTo:Be the Fastest Runner in the World

Edit Training & Racing Technique section

[...] It is your superior racing and training technique that will separate you from the boys and the women. Your training technique is fairly simple, if not difficult to follow: you must run. If there is rain, if there is snow, if there is wind, if there is smog - you will run! If you are injured, if you are sick, if you are dying, if you are hungover, if you are tired - you will run! You will not take any bullshit from yourself. You will run from sunrise to sunset. You will not have a job. Not that you are capable of getting one, because you are a talentless moron. You will not have a social life. All you will do is eat (very little), sleep and run. [...]

Source: Uncyclopedia

ei ainoastaan hyvä, vaan paras.

Männä viikon reenit. 89.5km 8h 32min. Pelkkää peekoota, ei o helppoo.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

ulkoilua

Sunnuntain pitkälenkki 35km ja suunnilleen 3:40h. Ylämäkiä kävellen, muuten hokihölkkää. Siis lähinnä ulkoilua jossa kerty kilometrejä jalkojen päällä. Välillä poikkesin mettän puolelle, suurimmaks osaks samoilin mettäautoteitä. Paljon oli nähtävää, mm. kaks nättiä tyttöö, blondeja. Toinen tuli pappatunturilla vastaan, valehtelematta mulla oli kovempi tahti vaikka en kertaakaan alle 5min/km vauhtia lykänny yli 200m matkaa. Pappis oli varmaan VÄHÄ tukossa, kauheeta ääntä se kuitenkin piti. Toinen kurkki kylän makasiinin yläkerran ikkunasta kun menin hautuumaalle juomaan vesipostista. Sitte oli häiriintyny töyhtöhyyppä joka lens parisataa metriä mun rinnalla, ihan kahen metrin päässä pään korkeudella. Ois varmaan saanu tiikeriloikalla sen kiinni. Sekin piti järkyttävää meteliä. Kovin meteli kuitenkin kuulu kun olin taas yhelle juottopisteelle menossa, vanhalle lähteelle. Joku ampu haulikolla alle 100m päässä. Hyvin on intin opit menny päähän kun olin munat turpeessa samantien. Toisaalta olin kyllä oppinu jo ennen inttiä heittään maihin aina kun lähellä ammutaan, tääläpäin pyssyjen pauke on aika normaalia. No huutelin sitten sieltä mättään takaa että "tuleeko lisää?!" kukaa mitää vastaillu, kävin lähteeltä hörppimässä vedet ja lähdin haisteleen että kuka sielä oikeen ammuskelee. Kyllähän siä jotai porukkaa oli vanhassa hiekkamontussa, en jääny kyseleen, enkä näyttäny edes itteeni, piilosta vähän aikaa vahtasin. Pitää huomenna käydä kattomassa onko sinne kuopattu joku. On tullu luettua niinpaljo dekkareita että rupes mielikuvituski laukkaan.

Minne pääsee helteitä karkuun ku järvessä vesikin on jo hellelukemissa, 27 astetta meinaan.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

kusti polkee

Onneks meillä on startfitness!! Tai siis briteillä on.

Trainerit ja juoksupöksyt, 100€ halvemmalla kuin suomesta. Kitoos! Ei nuita kenkiä taida olla viä suomessa edes kaupan hyllyillä.

Tänään on jo paljon parempi stimunki ku eile, jalat on kuitenkin jumissa ja roppa väsy. Otetaan levon kannalta ja seurataan TOURIA! Illalla vois käyvä vähän köpöttelemässä.

Oli muuten hyvät loimulohet eile.

Painaa

Moon ihan juntturassa. Jalat painaa ja paljon. Maan vetovoima vetää liikaa puoleensa. Eilen juoksentelin 10km ja 47min, pelasin jalkapallo ja beachiä. Jälkimmäinen oli liikaa. Tänään oli kello soimassa kaheksalta, tarkotuksena mennä radalla, totesin ittelleni että unohappa koko homma. Kohta lähen tunniks läpsyttelee. Huomenna tehdään pitkään ja rauhallisesti, korostan pitkään ja rauhallisesti, siis pitkään ja rauhallisesti.

Eilen oli kauden ensimmäiset kilpailut. Ennakkosuosikin asemassa oli äärettömän vaikea lähteä matkaan. Viivalla 80 kilpailijaa, muut kyräili ja tarkkaili tietenki mun liikkeitä. Tän vuoden tuntien ja kilometrien perusteella voitiin odottaa hyvää tulosta. Erityisesti tän viikon tiedustelujen jälkeen värit ja paikat oli hallussa. Lopputulos 0, voittoon riitti 3195 grammaa. Kaiken kaikkiaan heikkotasoset kekkerit.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

läpsyttelyä

Koutsi topputtelee, tissienläpsyttelyks menee viikonloppu. Varmaan kyllä viisasta niin. Kohta on rannassa loimulohta tarjolla, tulkaa maistaan.

Jos jollain lukijalla, tai vaikkapa hiihtäjällä on joskus tarvetta viettää tissienläpsyttely päivää niin alla linkki. Suosittelen.

Tissienläpsyttelypeli.


"Peli on huumorilla tehty taitopeli, jossa pyritään pyöritteleen naisen rinnoilla erilaisia comboja. Peli toimii Guitar Hero tyyliin, eli ylhäältä tippuu erilaisia merkkejä, jotka kuvaavat liikesarjaa, joka pyritään läpsimään sen puolen rinnalla, jolle combo tipahtaa. Rintoja läpsytellään sivuttain, pystyppäin, sekä helikoptereita. Mitä pidemmälle rintoja on mäiskitty, sitä hankalammaksi peli käy ja tisuja aletaan mäiskiin oikein tosissaan. Kun munkkeja ei läpsytellä oikeaan tahtiin tarpeeksi loppuu peli siihen.

Pelissä ei siis sinänsä ole minkäänlaista ideaa, mutta toteutus ja äänimaailma on varsin hyvä ja peliä suositellaankin kokeiltavaksi mielellään kaveriporukalla viikonloppuna muutaman huurteisen jälkeen."

Hiihtäjästä maileri, suunnistajasta,,, mies.

Kroppa on huonona, jumissa ja sykkeet korkeella. Ei hyvä ollenkaan. Jukolan jälkeen ei oo kulkenu kertaakaan hyvin. Huomenna juoksen kympin kisan, pelottaa, hellekisa. Jos huomenna menee hyvin juoksen sunnuntaina toisen 8.8km kisan. Jos lavantaina ei mee hyvin juoksen varmaan siltikin sunnuntaina. Ja jos sunnuntaina ei mee hyvin mutta lauvantaina menee, teen pitkän lenkin maanantaina. Jos kumpanakin päivänä menee huonosti, teen pitkän lenkin maanantaina, ja siihen tukevan solmun.

Suokuokka ja jussi

Tässä nyt on ollu kaikenlaista. Juhannuksena reenasin. Maanantaina kävin iltarasteilla, joutu pysähtyy kakkalle. Illalla akillesjänteessä tuntu jotain epämiellyttävää, pelotti. Tiistaina hölköttelin hiljaksee 10km, lenkin jälkee akilles arkana, mietin että nyt olis hyvä sauma käydä suolla jolkottelemassa. Suunnistajalta kyselin tiistai iltana vinkkejä, ohjeet kuulu näin; älä mee suolle, mee tielle. Kerroin asian nyt olevan niin että turpeeseen on päästävä. Pienen vääntämisen jälkeen tällasta se tarjos; 10*3mi/2min, ekat viis anakin tuntumassa, viimiset kaks täysillä ja loppuun oksut. Reeni meni juurikin näin, tosin ilman palkkia. oiskohan pitäny laittaa sormet kitalakee tää vaa on sikamakeet. Happoa oli. Eilen aamulla kevyttä 7km, illalla suunnistusta. 5,7km paskapuskassa 1h, avg 175. oli kuuma, naama kuumeni, suu kuivu. Meni mehut, nestettä menee helvetisti! Tällä viikolla olis tarkotus vielä repiä kehittävää ja sitte hölläillä pari päivää.

Ja tosta ruskeudesta sen verran että tälläkin viikolla aikaa on vietetty rannalla enemmän ku lenkkipolulla. Aurinkoöljy käy vähiin. Pigmentti on takuulla tummempi ku suunnistajalla, vaalee tukka korostaa entisestään kuparinruskeaa väriä. Ainoo paikka mikä suunnistajalla taitaa olla päivettyneempi on otsa. Siitä kun on hiusraja vetäytyny karkuun.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Monta päivää otit jussina hiialaa?

Perhana, lirvahti piste tuohon edelliseen otsikkoon. Ei menny jekku iha puikkoihin. :) Asiaan; helteet tuli taas ja hiihtäjä valittaa minkä kerkee että suu kuivuu ja naamaa kuumottaa. Se taitaa olla tuon puhtaan arjalaisen kompastuskivi, kaveri ei siedä lämpöö. Ku minä muutun ruskeemmaks ni hiihtäjän nahka vaihtaa väriä talven tummanpunasesta astetta kirkkaampaan punaan. Lukuun ottamatta hiihtäjän selässä olevaa korvasientä muistuttavaa nyrkinkokosta luomee.
Kävin äsken veivailemassa 3km+16km+3km, odottelin ilmojen viilentymistä ja vasta puol kasi hyäkkäsin tiestölle. Kivasti reeni suju, 16km jolkottelin reippaasti, 1:08h tais siihen aikatarkalleen aikaa kulua. Syketta ahdistelin vähän ylämäissä aerobisen kynnyksen yläpuolelle ja muuten jolkottelin siinä kynnyksen tuntumassa. Lenkin päätteeks kurvasin suoraa rantaan uimaan ja saunoon, ai että. Mukavaa touhua muuten, mutta jalat on vaan hiukan tukkoset että kovaa ajoo on tiedossa vasta loppuviikosta, tuommosta rentoo reipasta voi hiukan tukkosilla jaloilla juosta, mutta kovaa juokseminen onkin sitte aivan yhtä helvettiä. Tais viimeviikko olla liian kevyt kun jalat jumiin meni, jännästi meni myös oikee käsi ja molemmat kyljet tuossa juhannuksena jumiin ku innostuin amerikkalaista fudua heitteleen oikein urakalla. On meinaan kiva kapistus kopitella.

Kaks päivää.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Huonomahaisuus.

Ovelasti laitoin saman otsikon ku viime tekstissä, kaikki luulee että tänne ei oo tullu uusia ollenkaan! hahahaa! Jukolan jälkeinen viikko meni hujauksessa. Alkuviikosta oli kroppa aivan sekasin. Unirytmi oli päälaellaan ja jalat paino vielä keskiviikkona ainakin tonnin per kinttu. Alkuviikosta tein alle kympin lenkkejä joka päivä, yritin epätoivosesti saada jalat palautuun Keskiviikkona vietettii puolikurssia ja torstaina lepopäivää. Perjantaina puolipitkää, lavvantaina pitkää. Ja sunnuntaina taas lepopäivää. Viikko oli siis varsin kevyt, 58km / 5h. Sunnuntaina tipahdin monttuunkin, motivaatiomonttuun. Tänään sain taisteltua itteni sieltä kyllä ylös ja kävin saunalenkin roiskasemassa. Joo, ei tuu enempää julkasukelposta juttua.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Huonomahaisuus

Olihan se iso. Iso oli tapahtuma, meinaan Jukolan viesti. Siitä hienoudesta ja jukolan taikayöstä en sitte tiiä, näin toimitsijan näkökulmasta. Suoraan sanottuna oli aika hanurista koko homma. Ei hetken rauhaa, läpi yön tuli perseen alla, pää kolmantena jalkana painettiin jossain teltta alueella. Hyvä että silmät pysy auki. 26h taisin tuona aikana valvoa yhteen soiroon. Hyi! No mutta olihan se lähtö vaikuttava, ja ne mediateltan viineritki oli hyviä. Ja harvemmin sitä pääsee talkoisiin oman seuran järjestämään jukolaan, mitäpä sitä ei rakkaan seuransa eteen tekisi... Niin ja jäihän mulle käteen parit sukat, suunnistushousut ja -paita, niille tulee käyttöä! Ens vuonna kirmaan hakunilassa ja lujaa, se on aivan varma. Selvästi mun kyvyt on noteerattu iltarasteilta, moni seura oli halukas ottamaan mut kokoonpanoon mukaan jo tänä vuonna. Tarkkaan täytyy punnita minkä seuran väreissä sitä alkaa rasteja koluamaan.

Toissapäivänä lähettiin parin tunnin varotusajalla turusta miniristeilylle tukholmaan. Antelias reissu, muisti meni ja turpaan tuli että tukka pöllys. 80 löysää, läjä kuitteja ja litra konjamiiniä tuliaisina. Nyt loppu se dogumentointi perkele! Ammattimaisuus, ammattimaisuus! Näin suunnistaja oli joltain viksummalta eilen kuullu kun kuulumisia vaiheltiin. Painavia sanoja, pitää painaa mieleen. Fasiliteetit kuntoon ja loppuu tää pelleily! Suunnistajan juhannus alko eilen, mulla se ei ala vielä pitkään aikaan.

Äsken kävin rankomassa itteäni, ei se muuten opi. 6km, 4min/km, tarkotus oli vetää pitempää mutta vatta veti pökkiin. Taitaa olla joku ammattitauti juoksijoilla tää vattan löysyys, niinku hitsarilla niskakivut. Kompressiosukat teki pohkeista jäykät, en sitte tiiä tuntuko se mun mielestä niin hyvältä, mutta henkisesti olin nopeampi ku ennen! Juoksu suju aivoissa ehkä paremmin ku kertaakaan tänä vuonna, ropassa taas ei. Huomenna yritetään kehittää lisää.

On muuten harvinaisen paska lehti tuo Urheilulehti. Sanallakaan ei Jukolan viestistä mainittu. Haminan parhaat urheilijat oli kylläkin listattu, kannattaa tilausta jatkaa tuon takia.

Merellä nousee myrsky, lähden kalaan.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Juko

Noin, nyt alkaa pikkuhiljaa roppa palaileen takasin tähän maailmaan. Oli tosiaan tua jukola viimevklpna. Ja oli tosiaan tua ankkuri osuus. 15.5km, hienointa hienoutta. Perjantaina jo aamusta hyppäsin Väinö Paunun kyytiin ja neljä tuntia myöhemmin istuin hiihtäjän varsin feminiinin Boran kyydissä matkalla kohti hiihtäjän salaista harjoituskeskusta. Vaihettiin siinä kledjut ja lähettiin suunnistamaan, on hiihtäjästäkin tulossa aika kova suunnistaja. Katottaa ku ens vuonna se tulee jukola alotuksesta sadan sakissa vaihtoon. On meinaan sitten aivan vissi tuo. No heitettiin suunnistus reeni, ja mentiin kisakeskusta ihmetteleen. Sieltä sitte vähä viisastuneena takasi skidåkarestreeningcentrumiin ja lähettiin kartsalle. Otettiin herkistävät tennispelit haminan torin laidalla siinä 22:00-22:30 ja lähdettiin nukkumaan, tai minä läksin. Hiihtäjä lähti 8 kaljan jälkeen vielä yö juoksulle. Hyvin nukutun yön jälkeen (suunnistaja 9h, hiihtäjä 3h unta) heitin hiitäjän kisakeskukseen suorittaan tärkeitä tehtäviään. Itte kävin siinä päivällä verryttelemässä ja seurailin venlat ja touhuilin mitä päähän pälkähti. klo 20:oo olin jo nukkumassa, tarkotus oli aamu kolmeen asti pussutella menemään mutta eihän tuo suunnitelma oikein toiminu. Heräsin puol kymmenen, seurailin ykkös osuuden ja menin takasi nukkumaan. Kolmelta ylös ja aamupala naamariin ja tyttö boralla pelipaikoille. Numerolapun mettästystä, verryttelyjä ja mettään.
Suunnistus suju hyvin, rannekompassi on kyllä aivan helvetin nerokas vehje. Ainuat virheet tein sillon kun oli porukkaa ympärillä, aivan ninku tiomilassa. 3-4min koukkuloita, vieläpä 20s. onnistuin vikaa rastia pyöräyttään. Vauhti oli varsin rauhallista alusta loppuun, vatta prakaili vähän, oksua ja sappinesteitä pukkas vähän väliä suuhun. Pari geeliä imasin matkan varrella ja ne ei kyllä imeytyny sitten mihinkään. Vähän maaliintulon jälkeen vatta oli aivan pökissä, siitä sitten läksittiin treeningcentrumiin koomaileen. Loppupäivä olikin aika flegmaattista tekemistä.
Hieno mutta raskas reissu, nyt vasta jakso tännekkään mitään ruveta nillittään. Maanantaina ja tänään kävin jonkinverran hölköttelemässä, jalat on aivan tyhjät. Seuraavan kehittävän reenin pukkaan varmaan ens viikolla. Hiihtäjä läks tänään ruottiin.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

klo 1:48

Ei tuu uni, ei sitten millään. Selailen vanhoja harjotuspäiväkirjoja. Legendaarisia reenejä! Muutama poiminta viimekesältä ajalta jolla oli vähän vaikeuksia.

107km/4:20 Mankelointia, aamupalaks 2 paahtoleipää ja kuppi kahvia, niillä mentiin ja litralla vettä. 6km ennen kotia piti soittaa äite hakemaan meinaan ei vaan uskaltanu enää ajaa kun ei meinannu pysyä pystyssä. Enpä muista oonko ikinä ennen ollu yhtä niitissä. Olin kattellu ennen lähtöö kartasta 100km reitin pelkkää asfalttia, mutta ajelin harhaan ja jouduin paikkamaan 22km soratiepätkällä ja matkaakin tuli 14km lisää. Kaks kertaa yllätti kaatosade jonka jälkeen piti aina vetää 15min täysiä ettei olis jäätyny, ei toisaalta siis ihme että tuli noutaja, tai sitten oon vaan oikeesti rapapaskassa kunnossa. Jälkikäteen voin lisätä vielä sen, että kun hyppäsin fillarin selästä pois vedin samantien turvat, jalat ei kantanu. :) Tämä siis 15.6.2010.

19.5.2010 15min KP Vitti, anto koistisen kaheksasta keppanasta, ei hyvin mene.

21.5.2010 6:30 Pyöräily 175km Töykänä-Tapiola. 3km ennen majotusta mahtavat turvat reilusta 30km/h vauhdista, onneks lensin nurmikolle. Kaloreita mittarin mukaan meni peräti 8500.

1.7. 1:00 Vaellus 5km "helpoin tapa levätä on hankkia krapula" tässä tapauksessa ehkä osuvampi ois "helpoin tapa hankkia krapula on juoda känni" Illalla noksioisissa viemässä iltarasteja.

Otin ihan tahallani pari tollasta provosoivaa merkintää tuohon. HÄHÄÄ nuorisuomi, urheilija joka ottaa häppää!!!!













tiistai 14. kesäkuuta 2011

optimisitinen valmistautuminen

Aika hyvin oli hiihtäjä ruvennu matimaatikalla speguloimaan. Mutta ittepähän valitti juoksumatkansa, oishan tuossa ollu matkoja tarjolla vaikka sadasta metristä sataan kilometriin! Turha on tuon muikunruodon ruveta uhoomaan kummalla on kovempi rojekti.

Käväsin äsken tekemässä pientä viimestelyä, 6x1km hieakkatiepätkää edes takasin. Palautus ruhtinaalliset 3min hölkkää. Koutsi soitti aamupäivällä kun oli parturiin menossa ja anto sabluunan; pitkä alkuverry ja heikkis matin tyyliin jo alkuverryttelyssä reilu 10min vk 1 ajoa. Vedoissa mieluusti ei maukkalle ollenkaan, ja juoksu pidettävä rentona. No sehän on selvää. (paitsi tuo, että ei maukalle, kyllähän vetoreenissä on aina maukkaa otettava vikassa niitissä) On muuten hienoo kun on valmentaja, ei tartte itte funtsia kaikkee, muutaku vasta jälkikäteen. Vetelin sitten 8km alkuverryt ja 2.5km lönkyttelin semmosta alle 4:20 vauhtia. Syke oli kylläkin pk 2 alueella, mutta ei tuntunu tarpeelliselta vauhtia kiristääkkään. Hengitys tuntu tekevän töitä muutenkin ihan riittämiin. Sitten myö rupesin nykelöimään niitä vetoloisia. Parittomilla vedoilla oli enemmän penkkaa ja puuskittaista, varsin tujakkaa vastatuulta. Siitä huolimatta onnistuin vetämään vedot lähes nousujohteisesti vauhtienkin puolesta, en pelkästään sykkeiden. Vetojen ajat, sekä sykkeen avg ja max: 3:40- 169/176 3:34- 165/176 3:35- 172/181 3:29- 172/180 3:32- 176/182 3:09- 181/190. Päälle kunnon sipsuttelu loppuverkat ja homma paketissa. Vikassa vedossa oli jo hapotuksen tunnetta, en kuitenkaan sitäkään täysiä puristanu. Nuo viis ekaa meni anakin alapuolella, semmonen haisu on että anaerobinen kynnys tällähetkellä on tossa himpun päälle 180 bpm. Ite en täysin tyytyväinen reeniin ollu kun vedot joutu edestakasin hinkkaan, vituttaa vetää vetoja tollain kun ei saa tasapuolisia pätkiä. Alunperinhän piti intervallerit vetää purulla, reilun kilometrin kieppeinä, mutta sahkun purulle on vedetty 30cm kerros pehmeetä kivituhkaa. Sielä ei voi enää harrastaa ku korkeintaan motokrossia.

Loppuviikosta vielä torstaina 30-40min suunnistusreeni, ja lauvantai aamusta jonkinlaine puolikova herättelevä reeni. Muuten vaan välimellaneita ja verkkalenkkejä, että pysyy Holmeenin lihas toonukset hyvänä. Sunnuntaina sitten ennen sian pieremää mettään tekemään viikon pitkälenkki.