lauantai 16. heinäkuuta 2011

ei kiire minnekkään

Ei ole enää kiire. Kiirehtiminen kostautu, monttu tai jotain. Ei jaksa, ei kulje, ei tuu uni. Ei tuu mistään mitään. Jalat jumissa, pää jumissa, lantio jumissa. Kaikki yhtä aikaa. VITTU. Penaa, ei jaksa, tasuri kuntoon. Pogostanissa alle 2:ooh.

Ikinä en palautunut vuoden 2011 Jukolanviestin ankkuriosuusdesta. Liian kova pala purtavaks. Sielä oli kunto kohillaan, suolen mutkat vaan ei ollu tarpeeks suorat. Kunto ois ollu varmaan kauden parhaaseen juoksuun edellyttävä. Liian kovaa reenasin, oli helvetin kiire. Kiire ykköseen. Ei aika riittäny, ei tullu ykköstä tuli pahin kaikista. överit. Unirytmi meni jukolassa, edelleen se on vituillaan.

Eilen kulki, oli hyvä mieli vaikka olin väsy. Litmasen mökin rappuset on valmiit. Ei stressiä niistä enään. Kuvittelin että kulkee, ei oikeesti kulkenu. Tänään ei ainakaan kulkenu, kovaa piti vetää, alkuverkassa laitoin kävelyks, pysähdyin kuselle ja hölköttelin kotio miettimään. Mietin miks on nyt näin? En tiedä. Kroppa on epäkunnossa. Mustalaisen kroppa ja suomalaisen pää. Ei uskalla levätä, selässä on ruoskan jälkiä, ei kulje vaikka ruoskii. Lopetan ruoskimisen. Pakkaan oringenille ison eväsrepun mukaan, se selässä samoilen etapilta etapille. Reisi ei tuu laulamaan. Puoltoista kuukautta SM-kisa rumpaan. Tulee kiire. Mitä siitä seuraa? Lisää miettimistä? Seuraavan kerran kun laulaa, laulaa ojentat Parppeinvaaralla, ja nekin pelkästä happivajeesta.

Olis se suotavaa saada tältäkesältä edes yks 5000m. kellotuskin. Tässä kunnossa aika tipahtelis ehkä juur alle 19min. Kyllä mä vittu sanon. Synkkää on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti