Eilen pääsin vihdoin ja viimein magneettiin. Tänään ammattilaiset arvioi kuvia, tuomio oli: muuten terve polvi, hohkaluussa ödeemasaarekkeita. "Lupa juosta, meehän reenaa". JUMALAUTA! Hieno juttu ettei mitään leikkauksia tartte! Ja sekin lohdutti ettei lisävaurioita voi harjottelulla saada aikaan. Huono homma tässä edelleen on se että polvi on kipeä. Mutta parempaan päin.
Tunti diagnoosin jälkeen olin pururadalla, rikoot päällä, lenkkarit jalassa, hymy naamalla ja sauvakävelysauvat kädessä. Jep sauvakävelysauvat. Vaikka joskus muinoin tänne vannoin että en enää ikinä harjottele sauvakävellen. Mutta nyt se on mitä mainionta mulle! Intoa oli enemmän ku lapsilla jouluna, eikä sitä latistanu yhtään se että metri metriltä tajusin paremmin miten paskassa kunnossa oon, eikä liioin sekään että joka askeleella koski polveen aina vain enemmän..
Viime lauantaina helsigissä oli reivit. Korsteeni pyäritti lättyi. Oltii suunnistajan kanssa paikan päällä ihmettelemässä.
Miksi ISOT miehet hikoilee niin paljo?
Minkä takia hauiksia pitää vertailla?
Millon on aika lähteä? -"erittäin hämmentävä tavata teidät täällä tänään"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti