Vuonna 1911 Hannes Kolehmainen juoksi 5000m ensimmäisenä suomalaisena alle 15.30. Samana vuonna Lauri Pihkala alitti kaksi minuuttia kahdella ratakierroksella -niin ikään ensimmäisenä suomessa. Samoja rajoja lähtee tavoittelemaan suunnistaja ja hiihtäjä, sata vuotta myöhemmin. Olympiadin verran reenataan ja VIIMEISTÄÄN neljän vuoden päästä nuo ajat ovat paperia.
torstai 31. maaliskuuta 2011
Ruumiinlämpö
Elohopea nousee, johan tässä on terveenä saanu ollakki yllättävän pitkään. Minuuttiakaa en oo liikkunu lauantain jälkeen, todella ahdistavaa.
2000
2000 lukijan raja on rikottu. Tosin mun ja hiihtäjän käynnit kattaa tosta varmaan noin 1900 käyntiä, mutta ei se mitään. Ei tämä blogi suurelle yleisölle ole tarkoitettukaan.
Tänään on aamuja reserviin jälellä tasan 7, se jos mikä on vähän. Mutta on siinä edelleen seitsemän aamua liikaa.. Meikäläisen tarttee onneks olla niistä vain 4 paikanpäällä säkylässä. Aamujen vähyys on kummasti vaikuttanut motivaatioon reenailla, nimittäin positiivisessa mielessä. Eilen kävin lompottelemassa kevyttä 7km ja tänäin 15km. Aurinko paistaa jo elo on mukavaa. Eilen myös laiton vuosisuunnitelmaa kuntoon, lähinnä mahdollisia kisoja kalenteriin merkkailin ja jotain suuntaa antavia määriä suunnittelin. Exeliin synty taulukkoo ja käppyrää aika paljon. Muuten reenailu lähtee käyntiin normaalisti, mutta jatkossa ohjelmassa tulee olemaan paljon juoksukisoja, ja nimenomaan maantie- ja maastokisoja. Se on isoin muutos, ainakin paperilla. Huhtikuu ja Toukokuu tulevat olemaan harjoitteluun totuttelu kuukausia, tiedossa on korvaavia reenejä ja maltillisia kilometri määriä. Tällä pyritään ehkäisemään paikkojen hajoaminen. Toukokuussa pitää kuitenkin 5000m ratatesti käydä nykimässä jotta nähdään millä tasolla ollaan. Samoten olis kova päästä juoksemaan ihan oikea tasotestikin, jotta sais harjotus vauhdit kohdilleen. Tällähetkellä viimekevään kynnysvauhdit 3:25 ja 4:00 eivät päde. Lähempänä totuutta vois olla jotain 4:00 ja 4:30, maksimi tonni vois paukkua jossain 3:20 hujakoilla. VITTU miten PASKASSA kunnossa sitä onkaan. No ei tässä vielä parane heittää kirvestä kaivoon kun ei oo mitään testi tuloksia. Kuukauden päästä tilanne on varmasti jo paljon valosampi. Painookin pitäs ruveta tiputtaan aika tiukkaan tahtiin, ei nämä läskit liikaha mihenkään.
Kun intti loppuu, loppuu meikän pötköpurkittelukin. Näin se on nähtävä, ja näin sen olen itteni kanssa päättäny. Panostus kohti 15:30 alitusta alkaa vieroitusoirein. Mutta no pain, no gain.

lauantai 26. maaliskuuta 2011
Partio
Joopajoo. Sotilas SM-hiihdot on ny koluttu. Rynnäkkökivääriampumahiihto meni päin honkia. Alik Idiootti otti mun aseen, koska on idiooti. Hiihdin toisella aseella, en osunu. Henk. koht. pertsan 15km jätin väliin partiota silmällä pitäen. Partioon lähdettiin luottavaisin mielin, joukkueessa vahva yliluti, suunnistuksen mm-mitalisti, tuleva suunnistuksen mm-kävijä ja tuleva 2 minuutin alittaja 800metrillä. Puhtaassa hiihtovauhdissa jäätiin n. 10min. 3min ammuttiin sakkoa, tai mä ammuin. Ronssia kuitenki.
Suunnistaja on kipee.
Kalja on hyvää.
Suunnistaja on kipee.
Kalja on hyvää.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Suomalainen mies ei osaa hiihtää
Pogosta tuli ja meni, aika äkkiä. Alussa kun kärkeen ei ollu mahollisuutta, ei vaan kerenny. Mietiskelin että turha sitä on yrittää hiihtää kone punasella koko matkaa lopputuloksen ollessa ehkä 5 min parempi mitä nyt, ja kuitenkin tärkeitä sotilas sm hiihtoja puolentoista viikon päästä. Suurin osa matkasta meni siis vklla, parit oksennukset, loppuaika 2:58. 19. sija miehissä, koukkupolvia toinen mokoma aikasemmin maalissa. Suksi toimi ja aurinko paisto, kunto paska, maalissa kuitenkin hymyilytti. Suunnistaja veti helketin hienosti vintin pimeeks. Komeeta katottavaa tuommonen.
Viime yönä sivakoitiin legendaarinen Oltermanni hiihto. Intin lankuilla, lumipuvussa, rynkky selässä ja lamppu ottalla pareittan. Aivan törkeen hieno ja arvostettu tapahtuma, etenki isojen herrojen piireissä. Meiän parille tuli alotusosuus, n. 15km ja suurin osa järven jäätä. Vastustajia psyykattiin parhaan mukaan. Pulveria roiskittiin suksiin ja tarkotuksella myös suksien ohi, ihan vaan vastustajien härnäykseksi. Klo 2100 tykki paukahti ja lähtö tapahtui. Alku mentiin kevyesti, loppuun kirrattiin. Kärkiletkan tuntumassa tultiin puolen matkaa. Omat heikot hetket tuli osuuden lopussa, viimisillä jää kilometreillä, sippasin totaalisesti. Toiselle rastille ja samalla meidän vaihtopaikalle tultiin kuitenkin samaan aikaan kun PKARPR eli a-sarjan kärjessä. Samaa osuutta hiihti mm. Timo Varis, muutaman vuoden takainen SM viesti mitalisti. Muut osuudet vedettin sitten aivan omaa vauhtia. Voitto oli ylivoimainen.
http://www.tulospalvelu.fi/gps/20110316oltermanni1/
Nyt väsyttää.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Pogostan suunnistajan silmin.
Eilen se siis suksittiin, lauvantaina 12.3. klo 9:oo pamahti haulikko lähdön merkiksi parppein vaaraan kupeessa Ilomantsissa. Meidän seurue oli paikanpäällä varsin ajoissa, noin 40min ennnen lähtöö. Sukset saatiin reilaan noin 10min ennen lähtöö, ja lähtöalueelle selvittiin noin 8min ennen lähtöö. Aika tiukille tua aikataulu oli siis vedetty. Minkäänsortin alkulämpöjähän ei keretty ottamaan ja kone veti aika punaselle siinä alkukiihdytyksessä. Sopiva matkavauhti löyty aika äkkiä, mutta siinä vaiheessa hiipi pieni pelko puseroon jaksamisesta kun 10minuuttia ekan juottopaikan jälkeen juuri nautitut urheilujuomat pukkasivat takasin ylös siihen ladun varteen. Toisen kerran laatta lensi n. 25km kohdalla. Järjestäjien juomat ei siis imeytyny yhtään. Matkalla suoritettujen päässälaskujen mukaan loppuaika tulis olemaan alle 3:10. mutta eipä vaan niin käynyt. 40km kohdilla vielä varmaan siinä vauhdissa olinkin, mutta viimonen kymppi oli meikän via dolorosa. Energiat loppu täysin, hoivuin ja kaatuilin ja ruopesin jo epäilemään että pääsenkö maaliin. Viimesellä 10km otin itteltäni pataan varmasti yli 10min alkumatkan vauhtiin verrattuna. Porukkaa lappo oikeelta ja vasemmalta ohi, suurin osa semmosia jotka olin jossain matkan vaiheessa ohittanut, kyllä söin miestä. Maaliin kuitenkin sätkyttelin omegan pysähtyessa aikaan 3:18:49. Aika tavotteeseen siis päästiin. Maalista meikäläinen kannettiin molemmista kainaloista suoraan ensiapuun, siinä pariinkertaan vinttipimeni ihan kunnolla. Että näin. Parissa tunnissa olo kuitenkin aika hyvin normalisoitu ja elämä rupes voittaan.
Loppupäivästä vois kirjottaa vaikka mitä paskaa, mutta ei jaksa.
Loppupäivästä vois kirjottaa vaikka mitä paskaa, mutta ei jaksa.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Päivän epistola.
Päivän pidosta. Tänään tein valmistavan reenin pogostania varten. Suksen pohjassa oli pohjavoidetta 6x porkkana (jolla oli hiihdetty jo 32km) jonkapäällä oli epämääränen sekotus roden violet extraa ja terva nollaa. Kaikki sekotettuna ja mälvättynä moneen kertaan. Vitti mikä suksi! Aivan jäätävää. Hiihdin siis n. 4min/km 34km. Hiihtäjät eivät noita min/km juttuja tajua niin selvyydenvuoksi vauhti oli siis 15km/h. Meno oli mukavaa ja syke pysytteli pk 1 alueella. Latu oli paikoin liippaa ja etelärinteissä sohjona, ihan vitusti roska paskaa ja maitopurkin kokosia koululaisia sai väistellä alkumatkasta. Ainut miinus tässä hiihtonautinnossa oli monot, ne nimittäin oli männä viikolla niinisalon 10 neliön koirankopissa patterin päällä himpun verran liiankauvan kuivumassa. Tuloksena oli täysin uudelleen muotoutuneet pohjat. Vasen nilkka varsinkin kynti koko matkan aika moisessa virheasennossa. Pitänee huomena käydä ostamassa uudet monokkelit pogostania varten. Aikatavotekkin tuli lyötyä lukkoon tänään, 3:15-3:20, siihen haarukkaan omega pysähtyy maalissa. Eli matkavauhdin tulee olla 3:49 - 3:53 välillä. Se on tarkkaa.
Eilen vietettiin naisellisten miestenpäivää, sekä naisten päivää. Samalla vietin 21 kertaa sitä päivää kun putkahdin maailmaan. Olen siis vanha, helvetin vanha. Vaikka ei siltä ollenkaan tunnu niin vittu kyllä 21 vuotta on helvetin pitkä aika. Ja tähän astisessa elämässä en oo mitään kummosta vielä saanu tehtyä, en oo edes vielä opiskellu mitään. Lukion kävin läpi aku ankkoja selaillen. No ei sentään vielä masenna.
Meikä ei päässy hiihtämään Oltermannia perkele. Ei näytöt riittäny, tilalle valittiin "kilttipoika".

Päivän pito
Etelän ja lounaan välistä tuulta 16 m/s. Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikolla jääkentässä esiintyy hyvin voimakasta puristusta. Varjossa -1 auringossa +2. Pilvetön taivas, ladulla roskia, ei liippaa.
Pohjaliisteri + VR 65 lämpimänä sötkötettynä. Päälle kylmänä Rode violet extra 0-+1 ja violet 0 sötkötettynä. Pintaan Multigrade.
30km, erinomaista.
Pohjaliisteri + VR 65 lämpimänä sötkötettynä. Päälle kylmänä Rode violet extra 0-+1 ja violet 0 sötkötettynä. Pintaan Multigrade.
30km, erinomaista.
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Katsaus
Viime viikko mentiin intin hiihtoleirillä Niinisalossa. Reeni kulki ihan ok, olosuhteisiin nähten. Suunnistajan kanssa hiiheltiin pari lenkkiä myös metsässä valkosilla Järvisillä. Erittäin hauskaa puuhaa. Teki ainaki kupolille hyvää. Joo ja Laikka kaatuu vaikka silmät kiinni.. Perjantaina karkasin kotio. Viikonloppuna tuntu että taasko sitä kipeeks tulee, siinä vaiheessa liinat kiinni. Sängyssä maaten, urheilua seuraten meni mukavasti. En tullu, kipeeks. Eilen kävin jo sitte juoksemassa ja hiihtämässä ja tein myös jokkerin ventin D-ohjelman! Nyt on pakarat hellänä. Aika jalkapainotteinen vois sanoo. Tilasin myös lenkkareita, DS reinerit ja hyperspiidit. Tänää kävin aamulla jäällä hiihtämässä pystypilkki ja toukkapurkki taskussa, muiden reikiä koluten. Iltapäivällä jumppailin ja illalla hiihdin. Perjaintaina matkataan Joensuuhun. Lauauntaina Pogostan hiihto Ilomantsissa. 51 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla. Tällä kunnolla matkasta tulee mukava, ehtii rauhassa nauttia hapanvellit ja appelsiinit. Maaliin ei oo kiire. Suunnistaja puheli että häviää mulle alle tunnin, vähättelee itteää. Oon pettyny jos häviää yli 30 min. Viime viikolla se nimittäin väläytteli semmosta vauhtia ladulla että heikompia pelottais.
Kiiskiä ja pikkuahvenia. Jauhelihaa on syötävä.
Kuulin huhua että paikallisella ladulla ois tänään näkyny Kongolaisia hiihtäjiä. Epäilen!
Kiiskiä ja pikkuahvenia. Jauhelihaa on syötävä.
Kuulin huhua että paikallisella ladulla ois tänään näkyny Kongolaisia hiihtäjiä. Epäilen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)