Näytetään tekstit, joissa on tunniste urina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urina. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Hei sun heiluville, rauha sun roikkuville.

Tuo otsikko ei tarkota mitään, eikä liity mitenkään mihenkään.


Oli tosiaan rautiarastit Laipassa lauvantaina. Luuseroin.

Verrytellessä mahahölsky ja koitin heittää konosia, ei onnistunu. Läksin mettään, hätiköin ja hutiloin, otin pahasti pataan ekalla kolmella kilometrillä. Sitten rupes vatta prakaan, hölläsin vauhtia ja suunnistus rupes sujumaan. Jolkottelin maaliin mukavuus alueella, joka sekin oli varsin epämukavaa. Vaihoin kamat ja lähin kotio, loppuverrkoja ei kyenny tekeen, oli paha olo. Autossa, iski kumpikin pohje kramppiin, vasen pohje on edelleenkin yhtäpuuta. Merkillisiä nämä kesto krampit. No kotona näykin vähän perunaa ja totesin että ei pysty, oli PAHA olo. Menin sohvalle pötköttään jalat koukussa. Siinä viihdyinkin seuraavat viistuntia. Oli TOSIPAHA olo. Seittemä jälkeen illalla kykenin sitten syömään ja alottaan palautumista. Veljet kun on hienoo horkata, kunnon horkasta olikin jo liika pitkälti aikaa. Tappioo Tikkiin tuli rontti 12min, eli 1min/km. Negatiiviset jukola näytöt annettu, näillänäkymin luovun suosiolla jo kakkos joukkueenki paikasta.

Oli perjantainakin verrylenkillä vähä ongelmia, reilu kaks minuuttia kun olin juossu iski vattalihat kramppiin, mies meni linkkuun. Läksin kotia.

Tänään kävin pyörittelemässä reisiä fillarilla. Mukavaa hommaa hyvällä kelillä, tihkusateesssa kovalla tuulella ei niin kivaa. Mutta lenkin jälkeen on aina hyvä stimmunki.

Viikon reenit: 65km ja 10:24h

perjantai 11. helmikuuta 2011

etelässä on pienet vehkeet, lapissa kasvaa kyrpä

Tultiin takasin kotiin, säkylään. Kävin hiihtäjän kanssa juoksemassa ehtoolla 8km ilman akilleskipuja. Kolmeviikkoo se otti, akilles soiro. Hiihtäjä kehuu tuossa vieressä että oli mieletön kulku aamupäivän hiihtoreenissä, mutta juoksu ei kulje vittu minneen. Mutta varsinainen juoksuharjottelu alotetaankin vasta viikolla 13, kun pv:n kisoista on käyty keräämässä kovat kaulaan. Viikolla neljätoista me jo sitten kotiudutaankin, jollonka harjottelu täytyy keskeyttää pariksi viikkoo erinäisten muiden rasittavien aktiviteettien takia. Toki sillonkin taotaan jo yli 70km viikkoja, jotta toukokuussa 100km viikot on jo peruskauraa. Jonkinlainen testileiri järjestetään toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa, todennäkösesti Suomen Sao Paolossa, eli Porissa. Tarkotus on testata lähtötasot kaikilla mahdollisilla matkoilla, maileri vetää 200m, 400m, 800m, 1000m, 1500m 2000m ja 3000m. Vitosen miehellä testisarja on; 800m 1000m, 1500m, 2000m, 3000m, 5000m ja 10000m. Kympin juoksen tiestöllä, ei jalat sitä kestäs tartanilla. Leiri kestää kaks viikkoo, ja joka toinen päivä nyitään testi ja joka toinen viilataan.

Näkety-Slongi