avg 179 max 206??

Suunnistuskausi on korkattu, kuivaakautta kestikin aika kauvan. Smålannin yössä oli muistaakseni viimeksi nastarit jalassa. Olin optimisti ja tilasin 7km ladun, lähdin kovaa. 28min jakso pitää sykkeen korkeella, veri maistu suussa ja oksu meinas tulla. Lopulta kanttasin täysin yhden kiven taakse. Jäin siihen makamaan, masennuin 15 minuutiks. Mietin faktoja ja nehän lohduttaa aina, viimeksi siis juossut mettässä 6kk sitten, ja viimenen kova reeni oli surullisen kuuluisa pogostan hiihto. Löntystelin autolle ja läksin kotia. Pipo kuittaili massalähdöstä kun olin mettään menossa, taidan olla läskissä kunnossa. Tai sitten en.

Avg 192, Max 198

Juoksin tänään kilpaa. Munahölkkä, 10km maantiellä, kolmena 3,33km lenkkinä. Yhelle kierrokselle mahtu kilometrin verran hiekkaa ja pari pitempää mäkeä. Aurinko paistatti 22 celsiuksen voimalla auringossa. Osanottajia oli riittämiin. Alotin lujaa, hyydyin. Tavottelin 40 minuutin alitusta, ei onnistunu. 17 sekuntia vietin matkalla liikaa. Ei tällä kunnolla. Olihan se tiukkaa. Jalat painaa ja keuhkot vinkuu happea. Hapotuksen määrä on minimaalinen verrattunu murtomaahiihtoon, mutta silti se kipu, se on pahaa. Tasasen vauhdin taulukolla vauhdiksi saadaan 4:01. Eihän se kummonen oo, mutta eipä oo mieskään tällähetkellä.

Ja mitä sitte kävikään, sehän tässä onkin jännää. Tulin maaliin, väsymys ajo polvilleni. Hapuilin lumihankeen makaamaan, ei oo tottunu näin trooppisiin keleihin vielä. Hetken vilvottelun jälkeen nousin ylös ja samantein tunsin että tulee virtsa. Sain housut kinttuihin, ennenku pahempaa jälkeä pääs käymään. Putkellinen tais pöksyihin lirahtaa, ei vaan mahtanu mitään. No ei mitään, kävin palauttamassa numeron ja join pari mukillista mehua. Ajoin kotiin, kävin jalkoja myöten avannossa hillumassa ja saunassa. Siittä lähtien on ollu maha pökissä. Sattuu helketisti, yritin tossa vähä syyä muttaku ei pysty edes istumaan. Jalat koukussa maannu neljättä tuntiä. Suunnistajalle hädissäni soittelin ja kyselin neuvoja. Sano että ihan normaalia, ota yks olut se helpottaa. Otin, ei auttanu. Otin toisen, ei auttanu. Saatana.

Perse

Nyt on perse ruvella, kävin pyöräilemässä 56km. Oli mukavaa, lämminkeli ja seura kohdillaan. Se sattu olemaan kauden eka pyörälenkki ja jalat oli kyllä ihmeissään. No on ne kyllä kaikesta rasittavasta toiminnasta tällähetkellä ihmeissään. Nyt alkaa tauti olemaan takanapäin ja kesä mukavasti ovella. Tästä on hyvä lähtee alottelemaan uutta harrastusta, nimittäin kestävyys urheilua. Siltä ainakin tuntuu, että pitää alottaa koko homma alusta.

Hiihtäjä mättää hyvää reeniä, ite olen juossut 60km viikossa joskus viimevuoden puolella. Tälläviikolla km lukema juosten kirjataan johonkin 40km hujakoille, ens viikolla toivottavasti jo 50km kieppeille. Ens viikonloppuna Tiomilassa saatta kisakausikin auveta, lähtö on kyllä vielä vähän kinnas.

Kohtuullisen mukavasti

Oon reenannu kohtuullisen mukavasti. Viime viikolla 60km. Tällä viikolla tullee noin viiskymppiä. Askel on kevyt ja ilma lämmin. Eilen löntystelin 15 000 metriä ja samalla kävin vetäsees pari rinkiä radalla. 87% teholla 1,02 kierros (olosuhteet heikot). Tuli hyvä mieli. Hiljaa hyvä tulee..

Maanantaina olis tarjolla Munahölkkää Metsäkylässä, kymmenisen kilometriä hiekkatietä? Pitänee käydä paikan päällä haistelemassa vauhtia. Nii ja kyseessä siis juoksukilpailu, eikä mikään itsensäpaljastelijoiden aamulenkki, niinku suunnistaja epäili.

30.4. Hamina 1/2 maraton. Tekis mieli tässä vaiheessa sanoo että katotaa munahölkän jälkeen miltä kilvan juoksu tuntuu. Ja ku kerran suunnistaja HIIHTI viime talvena kilpaa, täytyyhän mun SUUNNISTAA tänä kesänä. 1.5. avaan kauden sillä saralla kuntorastien merkeissä..


Jukolan viestiin 55 päivää ja maasto näyttää kisapaikalla lumiselta:

Yksinäisiä ollaan.. :(

The Loneliness of the Long Distance Runner

päivien päivää

Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kevät on kivaa aikaa. Lumen ja jään alta paljastuu sula maa ja tossu pyytää, talven aikana tehty työ konkretisoituu jäätävänä kulkuna sulalla soratiellä. AH! Näinhän kevät normaalisti menee, tämä kevät ei olekkaan normaalia nähnyt. Nyt olen jo viidettä viikkoa kipeenä. Viikko sitten lääkäri sano että koko pää on aivan mätä, oli poskiontelotulehdusta ja molemmissa korvissa tulehdusta. Ja kyllähän se pää vähän vekkulilta tuntukin. Antbiootit ei tehonnu yhtään. Nyt aijon kokeilla juosta itteni terveeks. Eilen oli ohjelmassa avokallioita 10km verran, ja tänään 8km tiestöllä. Juoksuaskeleet ensinmäistäkertaa kolmeenviikkon oli aika haparoimista, mutta eiköhän se tuntuma taas joskus löydy. Loppuviikosta teen jonkun aivan sika reenin ja vedän itten piippuun ja yskin keuhkoni pihalle. En tiä saatana mitä sitten teen jos tämäkään ei toimi.

Vaalit aiheutti kauheeta kuohuntaa, ite en tiä miksi. Ei vois vittu vähempää kiinnostaa, politiikka ja kulttuuri on perseestä. Tosiasiahan on se että ei täällä olot miksikään muutu, tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Asiat on aivan yhtä päin vittua ku aina ennenkin, vaikka miten äänestettäis.

Ryyppy

Armeija aika on erittäin hienoa ja palkitsevaa. Sieltä palataan miehinä! Erityisesti ”sotaharjoitukset” syksyn pimeissä, kylmissä ja sateisissa keleissä antavat todella mahtavan fiiliksen, sitä tuntee ittensä tärkeäksi, eikä edes karuimmissa olosuhteissa toimintakyky rajoitu varusteiden heikkouteen. Erilaiset, mielenkiintoiset ja haastavat tehtävät nostattavat palvelusmotivaatiota. Säännöllinen, ravitseva ruoka tekee varsinkin urheilijoille hyvää. Harjoitusvapaat järjestettiin prikaatin puolesta mainiosti, ei tarvinnut erikseen kuluttaa aikaa lappujen täyttämiseen. Ennenkaikkea ne lukuisat ystävät joita armeijasta saa lämmittävät mieltä myös palveluksen jälkeen. Erityisesti meidän ryhmässä vallitsi loistava ME-henki, myös kouluttajien kanssa oli helppo keskustella mistä tahansa. Suurin pettymys armeijan aikana oli se kun ei tullut valituksi aliupseerikurssille. Olisi ollut todella hienoa päästä kokemaan miltä tuntuu johtaa ryhmää, ja ennenkaikkea se hyöty mikä jäi siviiliin saamatta aliupseerikurssin myötä harmittaa. No parhaamme teimme! Siitä ei jäänyt kiinni. Tällä hetkellä tuntuu tyhjältä, ehkä hieman masentaa kun tuo kaikki hieno on ohi.

EI!

Armeija aika oli aivan perseestä, ainakin urheilevien nuorten mielestä. Suurimmalla osalla varusmiespalveluksesta palaavilla miehillä on pää pehmentynyt ja henkinen ikä on tippunut 14 vuotiaan tasolle. Jos siellä jotain oppii niin ainakin karttamaan töitä. Yritetään mennä piiloon ja päästä mahdollisimman helpolla ku jotain hommia tarttis tehdä. Ja nuo sotaharjotukset.. naurettavaa. Jos jonku mielestä on hienoa olla kaks päivää nukkumatta ja käytännössä syömättä ni ei oo kaikki kotona. Eikä se mitään kasvata. Noita rasvapalloja kasvattais se että ne menis pururadalla hikoilemaan. Intin varusteet, vallanmainioita. Ainoa varuste joka ei ime vettä on pyyhe. Rynnäkkökiväärin purkamista 2 tuntia, joka ilta, kahden viikon ajan ei voi sanoa erilaiseksi eikä mielenkiintoiseksi eikä edes haastavaksi. Ruoka, no se oli säännöllistä, mutta se mokko mitä siellä tarjotaan ei todellakaan ole mitään ravitsevaa. Hiilihydraattia, ei muuta. Harjotusvapaita sai anoa joka viikko, ja ne piti anoa jokaisen urheilijan yhteen ja samaan lappuun. Sieltä ku yks nimi unohtu niin samanikäinen, siviilissä täys nöösi, varusmiesjohtaja, herra isoherra alikersantti sano että ei mennäkään reenaamaan. Hienoa! Palvelustovereiden kanssa oli niin hyvät välit että en kehdannu vielä intin aikana poistaa niitä facebook kavereista, nyt kehtaan. Kouluttajat ei tunnu piittaavan varusmiehistä laisinkaan, minkähän takia ne on siellä hommissa? Nojoo kai niitten tommosta roolia pitää vetää. Eihän siitä muuten mitään tulis. Ainoastaan liikuntakasvatusupseerit ja pari nuorempaa vänskää tuntu olevan inhimillistä sakkia. Pv:n johtajakoulutus, aikamoista propagandaa. Hyötyä siviilissä.. Ehkä 50 vuotta sitte? Nykyään on vaikeampi välttää joutumasta aliupseerikurssille ku sinne pääseminen. Onneks ei sinne päädytty, ei meinaan oltais kotona. Ja ei muuten varmaan masenna olla reservissä tuntuu niin helvetin hyvältä!

Ja tosiaan pitihän tota vapautumista juhlia. Neljättä päiväähän siinä mentiin ennenku tajus lopettaa ryypiskelyn. Vatta on vieläki sekasin. Mutta nyt on taas päästy reenamisen makuun. Tai siis oon mä lenkillä käyny, juosten. On muuten erittäin mielekästä puuhaa! Lähetää nyt kuitenki varovasti liikkeelle, ettei vaa kävis mitää, niinku on tapana sanoo.

Ja se olikin Ilkka eikä Ismo, siis Alanko. Kovin on samannäkösiä vellokset!

tj -3 anaalisointia.

Kaikki on mennyttä, vittu! Kunto, terveys, järki ja rahat. Saatana, sanotaan että on lottovoitto syntyä suomeen, vitut sanon minä, koko helvetin valtio kusee omaan nilkaansa. Juuri tossa analysoin vähän armeja ajan harjottelua. Tässä vähän faktoja: päiviä jolloin vähintää yksi harjoitus oli tosiasia: 100 (harjoituksia kaikkiaan 121kpl). Sairauspäiviä 52!! Intin aikana lepopäiviä urheilun takia kertyi peräti kaksi. Nopea päässälasku: 270-(100+52+2)=116. Eli 116 semmoista päivää jolloin ei päässyt, jaksanut tai pystynyt tekemään harjoitusta, nämä päivät ei ole lepopäiviä.

Siis:
Harjoituspäiviä: 100 =37%
Lepopäiviä: 2 = 0,7%
Sairastuspäiviä: 52 = 19,3%
Estyneitä päiviä: 116 = 43%
Yht: 270, 100%

Ehkäpä hälyyttävin asia on sairaspäivät, 52, vittu. 19.3% palveluksesta olin kipeenä, siis viidesosan koko paskasta. Se on myös osasyy noiden "estyneiden" päivien määrään, tautien jälkeen on täytynynt varmistella ja hissutella. Suurin syy kuitenkin noiden estyneiden päivien määrään oli ensinmäinen puolivuotta, komppaniassa huudettiin herätys joka aamu klo 5:25. Voin sanoa että 6-7 tunnin yö unilla ei jaksanut koulutuksen täyteisen päivän päätteeksi enään mitään reeniä tehdä. Mun roppa kun vaatii 8-10h täyspainosta unta joka yö. Leireistä sun muusta paskasta on tässä turha mitään mainita, 25 vuorokautta kuitenkin mettässä vietin. Sielä ei pahemmin ollut reeni mahdollisuuksia. Viimenen kolmekuukautta olikin jo huomattavasti inhimillesempää, herätys kun oli vasta 6:40.

Lisää numeroita:
Harjoittelun kokonaismäärä: 166:07h 166h/270vrk ~ 37min/vrk
Juoksukilometrit: 572,2km 572,2km/270vrk ~ 2,12km/vrk

Joku mistään hevonpaskaakaan tietävä vatussi vois jo luulla että hyvinhän mää olen harjoitellut, melkein 40min per päivä. Paskat sanon minä, asiat olis hyvällä tolalla jos kokonais määrä olisi edes tuplat suurempi.

Harjoittelun kokonaismäärä (166:07h) / Harjoituspäivät (100kpl) =1h 40min

Tästä laskutoimituksesta voi päätellä sen, että silloin kun on harjoiteltu on myös harjoiteltu varsin mukavan paljon. Laadullisesti kuitenkin täyttä kuraa, siitä ei voi laskutoimitusta tehdä, mutta tiedän sen ilmankin.

Lopputulemana ei voi muutakun lähettää terveisiä vielä siivilissä oleville urheilijoille; älkää hyvät ihmiset menkö inttiin ellette ole maajoukkueessa. Muuten menee kaikki päin vittua.


Toisiin asioihin. Kaks päivää remuttii, hiihtäjä vissiin neljä. Huikein oli ehkä tiskiltä tilattu drinkki "Petri Nygård" eli jallu, kossu ja kalja. Kaikki siis samasta tuopista. Baarimikko oli kuitenkin sen verta nuiva kaveri, ettei myyny ku kossut ja kaljat. Ja olihan se helvetin pahaa. Mukana ollut reserviläiskaveri joka nuo litkut tilas ja tarjos, vastas yökkäilyihin että "noo tästä puuttuu se jallu".
Otin eilen fillarin esiin ja laitoin koko päivän sitä kuntoon, kyllähän se nyt lopulta ajettavassa kunnossa onkin. Pieniä ongelmia anto jarrujen kanssa mutta se on nyt voitettu kanta. Vanteet tarttis kyllä rihdata, niissä on pientä heittoo. Eipä siinä muuta, mutta jarruista tulee venyvät ja vanne kuluu toiselta puolen enemmän jarruttaessa. Tarttis siirtyä varmaan levyjarruihin, ois se kyllä aika päheetä jos syklossa ois levyt, vielä päheempää jos syklossa ois levyt ja maantienakit. Heheee. Eka fillarilenkki saa kuitenkin odottaa, ensin pitäs nujertaa tää kolmeviikkoo kestäny räkätauti.

Hiihtäjä lähti eilen täältä meidän torpasta kohti kotia. Illalla tuli viesti "Juon viskiä Ismo Alangon kanssa. Mitähän vittua?" Niin mitähän vittua.