Lihakset kirraa aivan hulluna. Keskiviikkon piti helsinkissä nykiä kympin tv kova, jouduin keskeyttään 3km jälkeen ku vattalihakset kramppas. Veti aivan jäätävään linkkuun koko miehen. No ne krampit hävis pikkuvenyttelyllä ja sekin helpotti jo huomattavasti ku syke tippu alle 170 bpm. Eilen aamulla sitten herätessä huomasin että mullahan on oikeen jalan pohje aivan krampissa. Ja krampissa se oli vielä samanpäivän iltana ku nukkumaan menin. Vielä tänäkin aamuna anto pikkuramppia, lähdin siitä huolimatta toteuttaan keskviikkon kesken jäänyttä reeniä aamusta. Reeni suju ihan ok, lukuunottamatta sitä että työstin 7km tuosta 10km aivan helevetin kovaan vastatuuleen. Kyllä vitutti nulkata menemään ku tiesi että ois yhtähyvi voinu juosta sen lenkin toistepäin 7km myötäsee ja 3km vastaseen. Pitää jatkossa nuolasta sormenpäätä ennenku lähtee lenkille. Muuten suju kyllä mukavasti reeni, 40:10 meni tuohon 10km matkaan aikaa. Sykettä pidin siinä 5-10 pykälää alle anakin, tosin ei tarkkaa tietoo kynnyksistä ole, mutta vahva haju ainakin. Vikat 2min otin happoo reiteen kun virittelin loppukirin Kurmittavuoren mäkeen. Sitten normaalit nojailut polviin ja lähin tekeen loppuverkkoja. Ensin pariminuuttia kävelyä ja sitten rauhallista hölkkää ja sitten aivan JÄÄTÄVÄ kramppi pohkeeseen. Jotenkin könysin kotia, 3 tuntia oli aika huonoo jopa kävellä. Aivan yhtäpuuta tua pohje edelleenkin on. Saa nähä koska sulaa. Jännä juttu kun tua ei tuossa kovaa juostessa pamahtanu jumiin, pientä tuntemusta kyllä koko ajan oli, varsinkin ylämäissä.
Meinaa ruveta vituttamaan tämmönen kramppaaminen ja vaivasuus. Kroppa on yli herkässä tilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti