Huh, anteeksi. Pitkä päivitystauko päättyy nyt.
Tulin juur uudesta koulustani, uuteen kotiini., uusi pipo päässäni. Aikamoista myllerrystä on viime aikoina ollu elämässä. Koulumatka fillarilla 20min ilman hikee, hiellä 16min. Juosten 35min, hiellä. Bussilla 20min, hiellä ja ilman. Ihan optimi matka, saa tuuletettua pään aika kivasti siinä.
Männäviikolla pidettiin taas Sahtin kokousta, tälläkertaa ympyrkäisessä kaupunnissa itämären rannalla. Tällä kertaa päätettiin että suunnistaja osallistuu Utti Action Run estejuoksukilpailuun. Ja niinhän minä osallistuin, matkaan lähti suunnistaja ja maaliin tuli itse Potterin Hate. Hihtäjä toimi huoltajana ja se saattaa tänne laittaa joskus matskua josta selviää muillekkin tämä Harri juttu.
Tuo juoksu oli kyllä helketin rankka, ikänä en oo yhtä hiljaa juossu yhtä kovilla hapoilla. Varsin ilkeetä toimintaa kun kropassa on litroittain happoo, mutta syke on matalalla, lihakset ei vaan toimi, ei sitten yhtään.
Vuonna 1911 Hannes Kolehmainen juoksi 5000m ensimmäisenä suomalaisena alle 15.30. Samana vuonna Lauri Pihkala alitti kaksi minuuttia kahdella ratakierroksella -niin ikään ensimmäisenä suomessa. Samoja rajoja lähtee tavoittelemaan suunnistaja ja hiihtäjä, sata vuotta myöhemmin. Olympiadin verran reenataan ja VIIMEISTÄÄN neljän vuoden päästä nuo ajat ovat paperia.
maanantai 29. elokuuta 2011
lauantai 20. elokuuta 2011
stressivittu
Viikko vierähtäny hetkessä taas, vittu. Aika menee, minä jään. Tai sitten en, lähden tsadiin komennukselle niinku Virtala. Viikonpäästä maanantaina pitäs olla jo täys rähinä päällä. Huh, pelottaa. En oo käyny lenkillä, ei oo kerenny. Ja jos ois kerenny ni ei ois jaksanu. Ja jos ois jaksanu niin liha on heikkoa, niin heikkoa että torstaina anto kylkipistosta tanssilattialla. Huomena taas tsadiin viemään varusteita, menee taas koko helketin päivä, viimekerralla olinkin jo 01:00 takas kotona nukkumassa. "Hyi vee!"
Järveltä kantautuu kauhea pauke, kymmeniä laukauksia. Siä sorsat saa kyytiä, ollapa ittekkin sorsia jahtaamassa. Viimesyksynä olin kerran, se oli sitä aikaa kun valtio tarjos metsästyspuvun.

Luuruhje
Polvilumpiossa ja etureiden alaosassa luun sisäistä turvotusta eli luuruhje. Vittu. Näin sanoi suomenlahden eteläpuolella lääkärikoulutuksen saanut Mart. Paranee joko ens viikolla, ens jouluna tai puolen vuoden päästä. Mitään ei voi tervehtymisen eteen tehdä.
Kyllä oli huippukaveri tuo ortopedi. Ensin haukku Lubovin tekemän diagnoosin. Varsinki kohta "ulkorotaatiossa en saa kunnolla tutkimus alustan loppun asti" tuotti suurta hämmennystä. "Eihän se osaa edes kunnolla suomea!" Mart huusi virolaisaksentillaan. Määräs sitte mulle fysioterapiaa ja hiihtosuunnistusta. Joku suunnistuksen alalajien fanaatikko on tää kaveri. Harrastaa pyörä- ja hiihtosuunnistusta. Pelkkä Suunnistus ei oo kuulemma mitään. Kaiken huippu oli kuitenki se kun tuli juttua Andrus Veerpalusta. Itkuhan siinä lääkärismiehelle loppunjenlopuks tuli. Tais olla kova paikka dopingleima kansallissankarin otsassa.
Kyllä nyt masentaa. Kun ei oikeen tasuriakaan pysty tyrkkäämään. Onko tää nyt se kuuluisa telakka? Kun en oo ikänä ollu.

Tunnisteet:
jalkapallo,
koripallo,
lentopallo,
pallo,
sulkapallo,
tennis
torstai 18. elokuuta 2011
52€ / 15min
DG: S83
TS: oik. polvin kipua juostaessa, ja pitempi matka käveleessä. Ei herätä öisin eikä lukiutumisisista ole. Oli metsä lenkilä ja kompstui pujuren ja kaatunnut silloin satuitti oikea polvi. Ei ole viellä käynnyt tämän vammanen takia mualla lääkärissä. Urheilija, ei ollut aikasemmin samasa polvesa tapaturma. Perus terve mies. Ei allerg. lääk. Status: kävely ok. kyykyistyessä kulu naksuhdus oik. polvesa. Ei hydropsia ole, flexio ja extensio ok. Ulkorotaatiossa en saa kunnolla tutkimus alustan loppun asti. Kipu ale näytä patelan yläpuoli medial. mahdol kierukkan vauri? Suosit. ortop konsult. Nyt vältää urheilua toistaiseksi ja suosit. ortop. konsult.
DG: S83: luxatio, distorsio et/sive distensio articulationum et ligamentorum regionis genus l. dx.
Näin kertoi itäisessä naapurimaassamme lääkärikoulun käynyt Lubov. Ei siinä mitään mukava kaveri, kädet heilu ku kapelimestarilla ja huus ku hyeena selittäessä mitä siellä polvessa todennäkösesti on. Lähetti sitte ortopedille, ajanki sain vielä tälle päivälle. Jännä juttu ku eilen kysyin suoraan ortopedille aikaa niin ensimmäinen vapaa ois ollu 30pv.. No rahaahan se vaan on. Ja onneksi meillä on vakuutukset!

keskiviikko 10. elokuuta 2011
Juu
Vittukun vituttaa. Oon loukkaantunu. Polvi on kipee, tai ei, ainoastaan liikkuessa se on kipee. Pientä mustelmaa on vielä reunassa, mutta hyvin pientä. Kyllä se parempaan suuntaan on menossa. Turhan hitaasti vaan. Tänään kävin rullailemassa, 40min matkanteon jälkeen alko polvi oireilemaan. Muuten oon tehny vittu penkkiä ja haukkaa. Säälittävää touhua.
tiistai 9. elokuuta 2011
pelkkää stimungin hakua.
13 x 60´-180´/60´-90´. Hain rasteja, rastiväli kovaa ja kapula ja lippu reppuun ja taas matka jatku. Ei mitään tekemistä suunnistuksen kanssa, kartta oli repussa kokomatkan. Kiva puolikova reeni noin niinku tarkotuksen kera. yht 50min 5.5km.
Ma 80min rauhallista maastossa.
Ti. Ap maastointervallerit, pelkkää stimungin hakua.
IP. Pitkä. 20+km.
Ke. Ap. 6x600m. + 3x1000m. pelkkää stimungin hakua.
IP. Suunnistusvedot kovaa.
To. Ap. Pitkä 20+km.
Ip. kp.
Pe. kevyttä rallattelua 10km. pelkkää stimungin hakua.
La. AMarit. Elämäpelissä.
Su. Pitkä ku nälkävuosi.
110km jos luoja suo.

antti rantala,
kuuba,
stimunki,
tomaatti,
åstrand
maanantai 8. elokuuta 2011
Rasitetta
Torstaina kun maileri hakkas polveensa kiveen, minä join rasitetta. Paljon. Keskiviikkon keskeytin sen vitun hölkän 4 ja 5km välillä, 4km taittu johonkin reiluun 15min ja sitten anto semmosta kylkipistosta että ei hyvä tosi. Puoltoistatuntia otatuksen jälkeen ei pystyny vieläkään hölköttään. Kyllä vitutti, ilmanen startti, ja taivaan tuuliin sekin mahollisuus. Eka kerta kun juoksukisassa jouduin vetään sivuun ja toteemaan että petin itteni. Itsepetos, petturi, paska. No torstaina käväsin tämän tasavallan pääkaupunnissa, olin jo yöllä juonut rasitetta, ja päivän mittaan sitä tuli litkittyä lisää. Illalla ravasin 7km verryn ja ihmettelin uutta naapurustooni. Rasitetta meni, voin sanoo. Perjantaina tuntukin jo siltä että koko oringenin ja männä viikon rasitteet oli juotu, roppa oli helvetin rasittunu. To-Pe yönä rasitetta oikein hyöky kroppaan, aamulla kun heräsin ei meinannu jaksaa nostaa silmäluomia kun nekin oli hapoilla. Ei jaksanu edes nukkua yöllä, kroppa oli aivan helvetin rasittunu. Noh, päätin pistää rasitteen kanssa lutraamiselle stopin. Laitoin lenkkarit nurkkaan oottamaan semmmosta päivää, semmosta hyvää. En aatellu pariinpäivään mitään urheiluun liittyvää, paitsi Mäen Tiiaa, uutta SUOMENMESTARIA! VIttu, ei suotta perustettu FUNCLUBBIA. Ei voi muutaku hymyillä. No sunnuntaina sitten tuntu jo vähän semmoselta päivältä, mutta maltoin. Tänään kävin 90min juoksemassa mettässä. Tuntu mukavalta. Soittelin mailerillekkin sieltä mettästä, oli niin mukavaa, ja paras ilo on ilkosillaan olo. No ei ole, vaan jaettu ilo, siksipä soittelin.
Tosiaan anto rekyyliä vasta tuon juoksukisaluuseroinnin jälkeen. Hyvin jännä, hyvin jännä juttu. Oringenin jälkeen ei kyllä ollu väsynyttä stimunkia, mutta se tuli tuolla tavoin viiveellä, kaato rasitteet jälkikäteen kroppaan.
Kaikkee muutakin on tapahtunu, askarruttavia asioita. Mutta eipä niitä enään muista muutaku sillon ku niitä ajatteleen. Eikä nyt ole ajattelemisen aihetta. Paitsi Siikis juoksi kovaa kalevalaisissa vitosen, jumalaade mä sanon. Mies menee piloilla suunnistajana.

torstai 4. elokuuta 2011
Polovi
Polvi otti kiveen ja lujaa maanantaina rasteilla, kävelin pois. Voitto minigolffissa tuloksella 45.
Tiistaina polvi oli violetti. Tyrkkäsin rullilla tasuria 1,5h. Polvi aivan heleketin kipiä. Palkinnoksi 14 rakkoa sormissa. Illalla kisailin frisbee- ja minigolffissa. Voitot - ylläriylläri molemmissa, tuloksilla 38 ja 43, järjestyksessä frisbee ja golf.
Keskiviikkona polvi oli musta. Yritin juosta, ei onnistunut. Tein salilla hauiskääntöä ja sparrasin helvetin rumaa girgisialaista thai-nyrkkeilijää. Illalla frisbeegolffissa tulos 33 (kkk).
Tänään torstaina polvi oli ja on edelleen tummanpuhuva. Yritin polkee fillaria, ei onnistunu. Työnsin kentällä kuulaa ja kattelin ku kalevan kisoihin valmistautuva 10000 metrin juoksija otti henkseleitä. Jos polvi olis kunnossa olisin menny vierelle näyttämään miltä nopean juoksun tulee näyttää. Girgiisi yritti saada taas kehään, opin kerrasta enkä lähteny mukaan.
Huomenna ajetaan fillari ja lujaa, jos polvi suo, tän kaupungin kovimman seriffin ja hiihtäjän (ainakin omien sanojensa mukaan) kanssa.

tiistai 2. elokuuta 2011
kuntoilua
Jet lagit on selvitelty ja paluu arkeen on tapahtunu varsin hyvin. Täytyy sanoa että olipahan taas sairas reissu. Ens vuonna vois jättää ilmottautumatta kisoihin ja keskittyä pelkästään siihen oheistoimintaan. On se vaan sellanen rypistys.
Eilen ohjemassa oli jäneksen hommia. Vedin hieman hitaampaa sukupuolta olevalle 5x300m 67-59s. Päälle tikkasin ratakiepin 62.5s. Ei huonosti näin hitaalta kaverilta, ja vieläpä ds trainereillä. Piikkareilla ois minuutti menny rikki. Mailerihan ei pidä tuota minään, eikä sen pidäkkään. Ja hyvä niin. Eilen siis 9km ja 50 minuuttia, mukavaa herkistävää neppailua.
Tänään ohjelmassa oli nylkkäystä, 17km ja 1:47h. Vauhti lähes laahustamista, mutta tuntu pirun mukavalta köppäillä rauhaksiin menemään.
Huomenna on ohjelmassa kisa, Pirkkalanyöhölkkä. Toissavuonna sielä kävin kellottelemassa, ei ollut helppoa. Mieleen on jäänyt kun alkuverryttelyssä heitin pitkää sylkee kun koti puutarhan kirsikat ei ollu imeytyny sitten yhtään. Ehkä tänävuonna paremmalla menestyksellä, tavotteena on rimpuilla alle 40minuutin, kunto ei meinaan ole tällähetkellä terästä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)