Vuodatusta

Voi vittu mä sanon. Tämmösellä hetkellä ku tarttis kaverilta tukea ni ei, eihän sitä tuu. Täälä lyötyä lyödään ja vielä selän takana. No ei mitää, antaa tulla vaa. Kyllä mä kestän. Itku silmässä, hampaita kiristellen. Ei oo helppoo. Sprintin huonoutta voin sentään puolustella sillä että en todellakaan oo mikään rintteri, siis suksilla. En millään tapaa. Puhas diiseli. Ihan läpällä kerran talvessa semmosen vaan hiihdän. Mutta eilinen keskeytys, säälittävää. Eivaan oo vauhtia, tai on mutta ei semmosta millä kilpaa hiihdetään. Ei oo vauhtia, ei oo happoa. Hiihto ei tunnu miltään, ei edes kovin pahalta vaikka lyö menemään täyellä tulella. Ei oo mitään mieltä ylentävää puuhaa yrittää keikkua jonku sellasen perässä joka on ollu muina talvina silkkaa paperia. Vessapaperia mulle. Paskassa kunnossa. Aerobinen kunto on surkea taikka olematon. Sitä ei oo malttanu tehä tarpeeks. Kesällä ku sitä ei päässy jostain kumman syystä hirveämmin tekemään niin syksyllä sitä mietti että myöhästä se tässä vaiheessa enää on alkaa jotain pohjia valamaan. Alkutalvesta kunto oli kuitenkin jollain tasolla ja sillä mallilla että suksi vois jopa liikahtaa. Yks kilpailu herätti toiveita. Se lento loppu sitte lyhyeen. Joulukuun puolesta välistä pari kuukautta käytännössä ilman reeniä, kipeenä. Tuohon sisälty myös kahen ja puolen viikon "pakkolepo". Ja tässä sitä nyt sitte ollaa. Aivan helvetin syvällä suossa. Nyt pitää vaan rauhottua. Hiljaa. Hiljaa pitää mennä. Näin se vaan on nähtävä. Ja tosta "valmistautumisleiristä" sen verran että lomaahan anottiin vaa sen takia ettei tarttis tuola paskaläävässä olla. En mä näihin skaboihin panostanu yhtään sen enempää ku maakuntaviestiinkään.. Joo ja kaiken tän masennuksen päälle oon myös kuullu parilta eri taholta että en tuu alittaa kahta minuuttia ikinä. Mun puolesta voivat haistaa pitkän paskan. Tähän loppuu pitäis varmaan sanoo, niinku tapoihin kuuluu, että ei oo ku suunta ylöspäin mutta enpäs sitä sano. Asiat vois olla huonomminki. Täähän on vaa urheilua. Ei muuta. Kiitos.