Jou 1.2

Aika tarkalleenottaen noin reilut kuusvuotta sitten pikkukilli poika rupesi urheilemaan. Valitsi lajikseen suunnistuksen koska vyssiikkaa ei riittäny tasasella kirmaamiseen. Siinä sitä sitten oltiin, jumalauta, teinipoika joka ei elänyt teini-ikää. Meinaan poikahan rupesi harjoittelemaan, ja eihän siitä teinien turhanpäiväsestä vittuilusta muulle maailmalle mitään tule, kun harjoittelee. Meni vuosi, meni toinen. Poika kehittyi, vuonna 2005 sm pitkillä napsahti heti plaketti, sijan ollessa 4. Ja viestissä runnottiin ronssnikylkeen. Voi veljet. Poika sai enemmä isteluottamusta, managerin sanat "onnistumiset luo onnistumisia" piti paikkaansa, ja pitää vieläkin. Sitten tietty poika harjotteli enemmän ja paremmin, paikat ei vaan kestäny, keväisin oli aina jotain kränää. No poika otti soirot kuin mies ainakin. Ja työ tuotti hedelmää, tosin aika pieniä hedelmiä, ehkäpä viinirypäleitä. Syksyisin SM-pitkillä oli aina kovaa kaulassa, tosin plaketteja, mutta nekin lasketaan. Vuosi ensinmäisen SM mitalin eli viesti pronssin jälkeen pojalla oli kaulassaan hopeinen lätkä. Ja tästä vielä vuosi eteenpäin jo kultainen. Talvet poika työsti pitkiä lenkkejä yksinään helvetin pimeitä sydän-hämeen metsiä koluten ja valoi, nimittäin kuntoaan. Jossain vaiheessa rupesi sydän-hämeen pimeys vituttamaan siinä määrin, että poika lähti etelään. Eka leiri Liettuassa, sitten Espaniassa, Italiassa, taas Espaniassa, Portugalissa, Tanskassa ja kesäsin mentiin pitkin pohjoismaita, Norjaa ja Ruottia ristiinrastiin. Siinä rupes rahaa palamaan, ja poika olisikin ollut elämäntapansa kanssa ongelmissa jos ei olisi tukea vanhemmiltaan saanut. Kun homma rupesi menemään oikeasti vakavaksi kuvioon astui ulkopuolisia rahoittajia, ja poika sai jatkaa sitä mistä piti; eli harjoittelua. Herran vuonna 2009 poika ja hänen valmentajansa tekivät päätöksen; oli aika aloittaa juoksuharjoittelu. Tuhannet kilometrit rupesivat hallitsemaan pojan elämää, vieden siltä välillä tyystin pohjan, mutta lopulta poika hallitsi kilometrejä ja tikki oli tosiasia. Tässä vaiheessa tarinaa ollaan päästy jo kevääseen 2010 ja pojan josta ajansaatossa ja kilometrien kertyessä oli kasvanut nuori mies, oli aika ottaa soirot pois kuleksimasta. Eli poika joutui tikissä telakalle, ja se jos mikä on vittumaista. No, kun poika pääsi taas liki kolmenkuukauden jälkeen harjoittelemaan, ei tätä euforiaa kestänyt kuin vaivaiset kaksi viikkoa ja 160 kilometriä, sillä Suomen valtio päätti puuttua peliin. Oli pojan aika astua armeejaan suorittamaan asevelvollisuuttaan. Ja pojan uudet esimiehet ottivat tämän suorittamisen suhteellisen vakavasti.. Suomen valtion omistama urheilijapoika oli valtiolle hyödytön, siispä urheilija väsytettiin ja ajettiin loppuun ja hänesta alettiin uudelleen muokkaamaan sotilasta josta tulisi olemaan valtiolle suurta hyötyä. Pojan koneesta rupesi kansi vuotamaan ja paineet katoamaan, kone ajettiin hiljaa mutta varmasti sammuksiin Suomen ammattitaitoisten virkamiesten toimesta. Kunto romutettiin ja heitettiin turhana pois, esimiesten mielestä poika oli ilmeisesti liian hyvä kuntoinen ollakseen normaali sotilas. Vuosien työ ja tuhansien ja taas tuhansein eurojen panostukset valuivat hukkaan, jo puolessavuodessa kaikki oli mennyttä, kaikki. Käteen jäi luu.